Olipa kerran joulupukin tontut Folke ja Vihtori ja vainukoira Musti Murina tutkimusmatkalla jossain koti- Suomen pitkospuilla ja teillä. Heidän reittinsä eivät yleensä noudattele aivan tiekarttaan piirrettyjä teitä. Eihän esim. porovaljakolla voisi oikein ajaa pitkin moottoritietä.
Kyllä siinä autoilijat hieraisisivat silmiääs jo siinä määrin, että taitaisi tulla jo yksi jos toinenkin kolari.
Toki tontut ajavat poroillaan maanteitä, mutta myös metsäteitä, pitkospuita yli soiden, kinttupolkuja yli kukkuloiden j.n.e.
Niin ja pystyypä tonttuvaljakolla tiukan paikan tullen lentämäänkin. Lentämistä kylläkin pyritään välttämään, syystä, että Vihtori-tonttu kärsii lentopelosta ja Folke-tontulla tahtoo mennä aina korvat lukkoon nousu- ja laskukiidossa.
Tontut ovat nyt juuri lähdössä Heinolasta nälkäisinä, sillä vain porot saivat heiniä syödäkseen, eikä näiltä leveysasteilta löytynyt tontuille sopivaa ruokapaikkaa. Vihtorilla on edelleen mielessä Nakkilan nakkikeitot ynnä muut sen sellaiset herkut eikä Folkekaan panisi pahakseen tässä vaiheessa, jos saisi vaikka nakkimunakkaan alle nenänsä punakkaan.
Matkaa on edennyt jo jonkin aikaa, mutta meno tuntuu jostain syystä nyt hidastuvan. Edessä näyttää olevan ylämäki, joka ottaa porojen voimille. Vihdoin viimein ne saavat vedettyä valjakon tonttuineen suuren mäen päälle.
Tontut hieraisevat silmiään ja havaitsevat, että tämähän on Salpausselkä, jossa on hyppyrimäkikin. Valitettavasti nyt ei ole kevättalvi eikä kisojen aika. Minä olisin niin halunnut nähdä, kun Tauno Luiro luikauttaa pitkän voiton lentomäessä, sanoi Vihtori-tonttu. Folke sanoi, että ei kai se Tauno Luiro enää hyppää, eikä Veikko Kankkonenkaan ja Matti Nykänenkin taitaa vaan laskea laulellen vesiä, mutta Janne Ahonen jaksaa aina ja ketä niitä nyt onkaan.
No niin se siitä, nyt meidän täytyy jatkaa matkaa. Nyt tulikin sitten alamäki ja kova vastatuuli, joka nostatti porovaljakon leijumaan ilmaan. Apua,apua, huusi lentopelkoinen Vihtori. En minä kuule mitään sanoi Folke, jolla menivät korvat lukkoon.
Hetken kuluttua Folken korvat aukesivat ja Vihtorikin uskalsi kurkistaa peiton alta maisemia. Maisemat olivat niin kauniita korkealta ilmasta, että Vihtori melkein unohti lentopelkonsa. Alla näkyi joku suuri järvi. Se on Päijänne tiesi Vihtori.
Hetken kuluttua näkyi joku suuri torni, aivan, kuin jättiläisen parsinneula. Se on Näsinneula, tiesi Folke. Aivan ja tuo suuri järvi on Näsijärvi. Kohta he lähestyvätkin jo Poria, jossa on myös lentokenttä, jonne on helppo laskeutua porovaljakolla.
Siitä onkin porojen lyhyt matka jolkotella kohti Nakkilaa.
Vihdoin nälkäiset tontut ja Musti-koira pääsivät perille Nakkilaan, jossa he suuntasivat heti Nakkibaariin.
Baarissa Mustin eteen heitettiin heti pari koiranmakkaraa,eikä mitään halpaa rakkimakkaraa, jotka se hotkaisi suuhunsa hetimiten.
Vihtori tutkailu ruokalistaa. Nakkikeitto, nakit ja muusi, nakkimunakas, selvä nakki j.n.e. Mitähän tässä tilaisi tuumasi Vihtori. Ainakin iso maito, sanoi Vihtori myyjätär Nella Nakkimaakarille.
Ai niin, muisti Folke. Minullahan on laktoosi- intolerimpsu enkä voi juoda maitoa. Yleensä juon nakkien kanssa vain kolajuomaa. Onpas ihmeellinen yhdistelmä sanoi Nella Nakkimaakari. No hätä ei ole tämän näköinen. Teillähän on vainukoira Musti.Laitetaan sen kaulaan pieni tynnyri, jolla hän hakee sinulle cokea, jos ilmaus sallitaan.Mistäs sitä saa sanoi Folke. Tästä aivan läheltä eli Cokemäeltä.
Eipä aikaakaan, kun Musti oli noutanut pienen tynnörillisen kolajuomaa Folkelle, joka tilasi heti itselleen nauravat nakit.
Niin olivat pian tontut ja Mustikoira Murina syöneet vatsansa täyteen ja painuivat he sitten nukkumaan porovaljakkoon vällyjen alle. Nukkuvat he siellä nyt onnellisina nakit silmillä, kuten sanonta kuuluu.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti