Olipa taas kerran joulupukin vanhimmat tontut Folke ja Vihtori sekä koiransa Musti Murina matkalla porovaljakollaan kohti uusia tutkimattomia seutuja.
Ilta alkaa jo hämärtää ja kaukana, kaukana käkönen kukkuu ja kaikki kiltit pikkulapset jo nukkuu.
Tonttujen tehtävä onkin nyt ottaa selvää, että joko kaikki lapset ovat menneet kiltisti nukkumaan.
Jossain kaukana menninkäisten metsän siimeksessä tai oikeastaan metsän reunassa sijaitsee Menninkäisten metsäkylä, jossa asuu paljon lapsiperheitä.
Kylä on saanut nimensä siitä, että viereisessä metsässä tiedetään asuvan keijukaisia ja menninkäisiä, vaikka ihmiset eivät niitä näekään, paitsi joskus unissaan.
No niin hyvä vainukoira tai paremminkin unitutkija Musti Murina pantiin asialle jokaisen ikkunan alle kuulostelemaan, että joko lapset nukkuvat.
Ensimmäinen ikkuna..murinaa, toinen ikkuna murinaa, kolmas ikkuna taas murinaa, neljäs ikkuna ja taas murinaa ja nyt Musti ja murahtaa kovempaa ja juoksee haukkuen takaisin tonttujen luo.
Kaikesta päätellen melkein kaikki lapset ovat valveilla eivätkä nuku, niinkuin lasten jo pitäisi. Kuinka asiasta voisi raportoida Korvatunturille ja joulupukille, kun tonttujen muistivihkoonkaan ei mahtuisi kaikkien lasten nimet?
He ajavat porovaljakkonsa metsän siimekseen, jossa voisivat miettiä ongelmallista tilannetta rauhassa.
Kuinka ollakaan polulla tulee vastaan surullisen näköinen liftaaja.
Hei sehän näyttää olevan vanha tuttu lajitoverimme Nukkumatti, toteaa Vihtori.
Hei Nukkumatti tule kyytiin, mikä hätänä kysyy Folke.
Nukkumatti kertoo surullisena, että hänellä on unihiekka loppunut, sen takia melkein kaikki lapset ovat nyt valveilla.Unihiekkasäkki oli jäänyt vahingossa pikku-Maijan huoneeseen, kun Nukkumatti oli ottanut epähuomiossa Maijan koulurepun mukaansa pimeässä. Kun sitten Maija oli mennyt kouluun ja avannut reppunsa, joka oli tosiasiassa Nukkumatin unihiekkasäkki, oli Maija nukahtanut autuaasti.
Vierustoveri Matti oli myös nukahtanut. Seuraavassa pulpetissa ollut Liisa oli tullu katsomaan mitä ihmeellistä Maijan repussa oli ja hänkin nukahti heti. Sitten Santtukin kiinnostui repusta ja nukahti. Seuraavana Seppo, sitten Kaisa, Milla,Mikko, Ilona ja Akseli ja ketä heitä olikaan. Kaikki nukahtivat. Ei edes unilukkari luokan edessä saanut heitä hereille.
Sitten, kun lapset heräsivät, niin koulupäivä olikin loppu. Senpä takia nyt illalla ei lapsille tule tietenkään uni silmään, sanoi Nukkumatti.
Mikäs nyt neuvoksi kysyin Vihtoritonttu.
Minun pitäisi saada nyt ainakin säkillinen uutta unihiekkaa, että saisin vielä lapset nukkumaan, sanoi Nukkumatti.
Mistäs sitä unihiekkaa saa, kysyi Folke-tonttu.
Tietenkin höyhensaaren rantahietikosta, missään muualla ei ole aitoa unihiekkaa, vastasi Nukkumatti.
Eipä aikaakaan, kun he päättivät yksissä tuumin ajaa porovaljakolla höyhensaarille. Joulupukin porothan osaavat myös lentää ja muuntautua höyhenen kevyiksi.
Höyhensaaret on salainen paikka, jonne ei yleensä pääse, kuin Nukkumatti, mutta poikkeustapauksessa sinne sai nyt mennä myös Folke ja Vihtori. He olivat nyt jo perillä ja lähtivät pikkulapioineen ja hiekkasäkkeineen tallustamaan pitkin höyhensaaren rantoja. Musti Murinan jäädessä vahtimaan porovaljakkoa.
Pian he palasivat täysinäisten unihiekkasäkkien kanssa ja Vihtori sanoi porovaljakolle,"nyt täyttä laukkaa kohti Menninkäisten Metsäkylää, sillä lapset pitää saada pian unten maille"
Hetken kuluttua he saapuivat perille ja nyt, kun myös Folkella ja Vihtorilla oli säkillinen unihiekkaa,lähtivät he Nukkumatin avuksi nukuttamaan lapsia, sillä Nukkumatin voimat eivät olisi yksin riittäneet moiseen urakkaan.
Yksi huiske vain kävi huiskin, haiskin ja viuhin vouhin, pitkin kylää, kun tontut ja Nukkumatti kävivät heittelemässä unihiekkaa lapsille.
Raskaan urakan jälkeen palasivat Folke, Vihtori ja Nukkumatti porovaljakon lämpimien vällyjen alle lepäämään ja nukahtivat myös itse saman tien.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti