Iltasatu: Folke ja Vihtori revontulien lumoissa

Folke ja Vihtori revontulien lumoissa

Olipa kerran eli kerranpa oli kaukana, kaukana Korvatunturilla kaksi joulupukin tonttua nimeltään Folke ja Vihtori.

Heidän kiireellisin aikansa oli tietenkin lähempänä joulua, kun piti valmistaa kovalla kiireellä lasten toivomia joululahjoja pukin konttiin. Silloin, kun jouluun on vielä pitkä aika, tahtoo tontuilla tulla vähän aika pitkäksi eikä aina jaksa tonttuillakaan eli hassutella.

   
Yksi mukava tehtävä on tontuilla kuitenkin silloin, kun pääsevät ajelemaan joulupukin porolla ympäri Suomen ja tutkailemaan ovatko lapset kilttejä. Monta jännittävää retkeä on Folkella ja Vihtorilla jo takana, sillä onhan heillä ikääkin jo toistasataa vuotta. Juuri nytkin he ovat lähdössä tutkimusmatkalle makoisalle, sillä matkaevääksi he ovat saaneet joulupukin muorilta karkkeja, mutta pääasiassa xylitolikarkkeja, sillä hammaspeikko ei saa yllättää varsinkaan tällaisella reissulla.

 No niin, kun matkatavarat on pakattu eli xylitolikarkit, näkkileivät, reikäleivät, maitopullot, juustot, makkarat ja muut sekä lämpimät vaatteet, turkit, huovat, villasukat, raappahousut ja vilttitossut voi matka alkaa ympäri Suomen.

Folke ja Vihtori vilkuttavat joulupukille ja joulupukin muorille, kun porovaljako pinkaisee matkaan.

On jo alkuilta ja pikkulasten nukkumaanmenoaika.

Folke ja Vihtori istuvat reessä lämpimissä huovissaan ja innoissaan uudesta matkasta.

He tuijottavat taivaalle ja havaitsevat, että onpas taivas tänään erityisen kaunis.Se johtuu siitä, että taivaalla on revontulet.

Folke kysyy Vihtorilta, että mistä nuo revontulet syntyvät, kun minä tunnen vain ketturepolaisen, joka ei kyllä moiseen taideteokseen pystyisi.

Vihtori sano, että taivaalla kiitää sellainen tulikettu, jolla on erivärisiä soihtuja hännässään. Niillä se sitten maalailee taivaankantta. Sillä on pilven päällä erivärisiä maalipurkkeja, joihin hän käy kastamassa aina välillä häntäänsä ja sipaisee taivaalla aina uudenvärisen vananan. Tulikettu osaa nimittäin lentää, sillä se on syntynyt taivaanrannanmaalariksi, jolla on tuo lentämisen taito. Näin ainakin väittävät Kyöpelinvuoren tähtitieteilijät. Heilläkin on tosin asiasta vain uskomus. Parempaa selitystä ei kuitenkaan ole keksitty ja jostakinhan niiden revontulien täytyy sinne syntyä.

  
Tässä vaiheessa Vihtori huomaa, että Folke on jo nukahtanut.

Nyt Vihtorikin asettu pitkäkseen ja jää vain ihailemaan kaunista taivasta.

Revontulien lisäksi hän näkee myös lukemattomat tähdet ja alkaa laskea niitä...otava on eräs tähtikuvio. Siinä on seitsemän tähteä, vai näenkö oikein. Yksi, kaksi, kolme, neljä, kuusi eikun viisi, kuusi vai laskinko jo tuon yhden, kuusi, seitsem...ja sitten Vihtorikin nukahtaa...porot jatkavat kulkuaan, sille ne kyllä tuntevat reitin.

Sen pituinen se....  Huom! Voit myös kuunnella sadun tästä