Olipa kerran joulupukin vanhat ja uskolliset tontut Folke ja Vihtori sekä rotukoiransa Musti Murina matkalla jälleen porovaljakollaan kohti uusia seikkailuja. Viimeksi he vierailivat Nakkilan nakkibaarissa, jossa söivät vatsansa täyteen nauravista nakeista ja nakkikeitosta.
Musti Murina oli hakenut Folke tontulle Kokemäeltä cokea, salamavauhtia, koska sen syömissä makkaroissa oli mukana myös salamia.Salami on nimittäin niin voimakkaan makuista makkaraa, että se pistää vipinää kinttuihin.
Harmi vaan, että porot eivät syö lihaa eivätkä siis makkaraakaan. Välillä ne tonttujen mielestä menevät niin hitaasti, vaikka joskus pitäisi mennä salamavauhtia.
Pidemmittä puheitta, ennen seuraavaa määränpäätä pitäisi tonttujen tehdä tehtäviinsä kuuluvan tarkistuksen eli olivatko lapset tällä suunnalla kilttejä. Tonttujen sijainti on vielä jossain Nakkilan kirkon vaiheilla, mutta etenevät he nyt pikkuhiljaa toisaalle. Sivumennen sanottuna heidän täytyy ohittaa ainakin Kokemäki pikavauhtia, nimittäin, ettei Folke tulisi liian coke-juomariippuvaiseksi. Eihän hyvää limpparia eikä muutakaan makeaa saa nauttia joka päivä mahantäydeltä. Tällä kertaa Folke on ainakin juuri tehnyt lujan päätöksen, että nyt on korkki kiinni.
No niin nyt tontut lähestyvät kylää nimeltä Musa. Se sijaitsee Suomen kuuluisimman jazz-kaupungin Porin liepeillä.
Musti-koira murahtaa heti innokkaana sillä se muistaa, että siellä asuu sen eräs koirakaverinsa Jekku. Se on mäyräkoira ja nimesä mukaisesti on myös kova tekemään jekkuja.
Hei mitäs nyt? Porovaljakko pysähtyy. Tontut ihmettelevät mikä on pysähdyksen syy. Sitten he näkevät keskellä tietä suuren karkkipussin. Korvatunturin porot tietävät, että se on kallisarvoinen pussi, joka on pudonnut joltakin eikä sen päällee saa ajaa. Kenellekköhän pussi kuuluu ja uskaltaisiko sieltä ottaa yhtään karkkia miettii Vihtori-tonttu. Minä käyn sen nyt ainakin hakemassa pois tieltä, ettei se joutuisi auton alle, tuumaa Folke- tonttu.
Folke lähestyy karkkipussia, mutta juuri, kun hän on saamassa sen käsiinsä, se alkaakin liikkua. Hetkinen, mikäs taikapussi tämä on tonttu pohtii. Nyt se liikkuu yhä kovempaa vauhtia. Nyt Musti-koira lähtee juoksemaan karkkipussin perään, kun huomaa, ettei Folke saa sitä millään kiinni. Pian Musti saa sen kiinni hampaillaan, mutta tuntee, että joku sitä yhä vetää. Viimein se huomaa langan, joka on kiinnitetty pussiin ja piilotettu lumen alle.
Sitten Musti muistaa Jekku-koiran. Heillä oli pentuna myös tapana laittaa jotain tavaroita teille ja lenkkipoluille ja sitoa niihin lanka, joka peitettiin hiekan tai lumen alle. Sitten ne menivät pusikon taakse odottamaan, että joku löytäisi tavaran ja aina juuri, kun joku oli ottamassa karkkipussi käteensä, vetivät he langasta ja nauroivat makeasti koirannauruaan.
Nyt Musti päästi irti karkkipussista ja lähti seuraamaan sitä. Hetken kuluttua totuus paljastui ja Mustin arvaus oli oikea. Langan toisessa päässä hihitteli vanha tuttu Jekku-koira, jota Musti meni halaamaan.
Mutta mistä Jekku-koira oli saanut karkkipussin, eihän se ole mitään koiranruokaa?
Pian kuuluu lasten huutoja Jekku tse, Jekku tse,tse tuo jo se karkkipussi takaisin! Sitten Mustikin näkee lapset, nehän ovat sisarukset Oona ja Oliver,jotka leikkivät Jekku-koiransa kanssa ja tuntevat myös sen jekut. Vihdoin Jekku palauttaa karkkipussin lapsille.
Samalla Folke tuumaa. Voi vitsi, kun tekisi mieli maistaa myös karkkeja, mutta, kun sinä Vihtori olet sellainen karkkipoliisi, että et antaisi minun maistaa taas yhtään.
Sitten Vihtori avaa sanaisen arkkunsa. Tänään tehdään asiassa poikkeus. Muistin juuri, että nythän on valtakunnallinen karkkipäivä, jolloin koko kansa saa syödä koko päivän karkkeja, kunhan muistaa pestä hampaansa entistä paremmin.
Arvaatkin varmaan, mihin tontut lähtivät nyt ajelemaan porovaljakollaan? Tietenkin Karkkilaan.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti