Olipa kerran eli kerranpa oli joulutontut Folke ja Vihtori. He olivat matkustaneet läpi yön porovaljakolla tutkailemaan ovatko Suomen lapset kilttejä. He olivat siis matkustaneet pikemmin, kuin ajaneet, sillä he olivat nukkuneet, kun porovaljakko kulki eteenpäin aivan itsestään.Porot tunsivat kyllä reitin. Ainakin siihen asti ,kun Folke ja Vihtori rupesivat keksimään omia joskus vähän omituisiakin reittejään.
Herätys, sanoi Vihtori-tonttu Folkelle.
Olemme saapuneet ensimmäiseen etappiin eli Poroparkkiin. Nyt on aika syödä aamiaista. Okei minä haluan ainakin niitä Poroparkin puhalillia sanoi unenpöpperöinen Folke.
Tarkoitit kai lihapullia sanoi Vihtori. Niin juuri, niitä puh..ei, kun siis lihapullia, sanoi Folke. Vihtori sanoi, että lihapullia muka heti aamusta, kyllä minä olen sitä mieltä ,että sinä tarvitsisit nyt oikein kunnon korvapuustin, tuhahti Vihtori.
Mitä pahaa minä olen muka tehnyt, että ansaitsisin korvapuustin ihmetteli Folke-tonttu.
Sinä ymmärsit nyt väärin, sanoi Vihtori-tonttu. En tarkoittanut nyt sellaista korvapuustia, jonka joulupukin muori antoi sinulle, kun näpistit yhden pullan ennenkuin muori antoi siihen lupaa. Eli hän läpsäisi sinua vähän korville.
Niin muistan sen, kun hän oli juuri leiponut korvapuusteja, jotka tuoksuivat hyvältä enkä malttanut mieltäni vaan näpistin siitä pelliltä yhden korvapuustin, mutta sainkin sitten toisenlaisen korvapuustin.Eikö olekin hassua, että sama sana voi tarkoittaa sekä mukavaa, että ikävää?
Mutta sekaannustaen välttämiseksi kannattaa välillä, kuten tässä tapauksessa käyttää korvapuustista sitä toista nimitystä sanoi Vihtori-tonttu. Mikäs se on, kysyi Folke-tonttu.
Se on tietenkin korvatillikka, sanoi Vihtori-tonttu.
Onkos se sitä syötävää korvapuustia, kysyi Folke. Ei, kun se on se lyötävä korvapuusti. Toisin sanoen korvatillikka.
Asia selvisi, mutta nyt alkoi tontuilla jo tulla kiire aamupalalle. Folke sanoi, että nyt kyllä tahdon jo viimeinkin sen vastaleivotun korvapuustin aamupalaksi ja palanpainikkeeksi tillikan maitoa. Tarkoitit kai tilkan maitoa,etkä tillikan sanoi Vihtori. Niin juuri korvatillikan ja tilkan maitoa. Mitäs sinä nyt höpäjät, etkö ole vieläkään kunnolla herännyt, kun sanat menevät vieläkin sekaisin, sanoi Vihtori. Muista nyt mitä tilaat siellä Poroparkin baarissa. Kyllä, kyllä. Mennään jo aamiaiselle.
Sivumennen sanottuna Poroparkki on sellainen paikka, joka on vähän ennen Lappia, kun mennään etelästä pohjoiseen, mutta vähän jälkeen Lapin, jos mennään pohjoisesta etelään.Se ei ole enää Rovaniemeä, mutta kaukana Kokkolasta ja sen tietävät vain porot ja tontut sekä sauna-että joulupukin tontut sekä keijukaiset ja muutamat ihmistontut.
Siellä on kauppa, josta voi ostaa kaikenlaista tavaraa, kuten poroille tiukuja,valjaita ja vankkureita ja tontuille erilaisia esineitä.
Siellä on myöskin baari, jossa porot saavat jäkälää syödäkseen ja tontut taas tonttujen ruokaa.
Tuokaa jo ruokaa huokaa Folke ja Vihtori pöydässään, sillä asiakkaita oli niin paljon, että piti hetken odottaa.
Vihdoin baarin emäntä Aslakka Näkkärijärvi tuo tontuille mahtavat annokset. Siinä on toki korvapuusteja, mutta on myös terveellistä, puuroa, massinmunia, maitoa ja muita.
Tontut alkavat syömään innolla ja syövät mahansa täyteen.Nyt voidaan vihdoinkin jatkaa matkaa tuumaa Vihtori. Niin lähtevät tontut kohti tuntemattomia seikkailuja porovaljakollaan. Matka on mukavaa ja tasaista ja poronkellon soivat, kuin tuutulaulua, niin, että tontut melkeinpä nukahtavat siellä vällyjen alla. Sen pituinen se.
Huom! Voit myös kuunnella sadun tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti