tiistai 17. toukokuuta 2016
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
Iltasatu: Jekkukoiran Jekku ja karkkipäivä Karkkilassa
Olipa kerran joulupukin vanhat ja uskolliset tontut Folke ja Vihtori sekä rotukoiransa Musti Murina matkalla jälleen porovaljakollaan kohti uusia seikkailuja. Viimeksi he vierailivat Nakkilan nakkibaarissa, jossa söivät vatsansa täyteen nauravista nakeista ja nakkikeitosta.
Musti Murina oli hakenut Folke tontulle Kokemäeltä cokea, salamavauhtia, koska sen syömissä makkaroissa oli mukana myös salamia.Salami on nimittäin niin voimakkaan makuista makkaraa, että se pistää vipinää kinttuihin.
Harmi vaan, että porot eivät syö lihaa eivätkä siis makkaraakaan. Välillä ne tonttujen mielestä menevät niin hitaasti, vaikka joskus pitäisi mennä salamavauhtia.
Pidemmittä puheitta, ennen seuraavaa määränpäätä pitäisi tonttujen tehdä tehtäviinsä kuuluvan tarkistuksen eli olivatko lapset tällä suunnalla kilttejä. Tonttujen sijainti on vielä jossain Nakkilan kirkon vaiheilla, mutta etenevät he nyt pikkuhiljaa toisaalle. Sivumennen sanottuna heidän täytyy ohittaa ainakin Kokemäki pikavauhtia, nimittäin, ettei Folke tulisi liian coke-juomariippuvaiseksi. Eihän hyvää limpparia eikä muutakaan makeaa saa nauttia joka päivä mahantäydeltä. Tällä kertaa Folke on ainakin juuri tehnyt lujan päätöksen, että nyt on korkki kiinni.
No niin nyt tontut lähestyvät kylää nimeltä Musa. Se sijaitsee Suomen kuuluisimman jazz-kaupungin Porin liepeillä.
Musti-koira murahtaa heti innokkaana sillä se muistaa, että siellä asuu sen eräs koirakaverinsa Jekku. Se on mäyräkoira ja nimesä mukaisesti on myös kova tekemään jekkuja.
Hei mitäs nyt? Porovaljakko pysähtyy. Tontut ihmettelevät mikä on pysähdyksen syy. Sitten he näkevät keskellä tietä suuren karkkipussin. Korvatunturin porot tietävät, että se on kallisarvoinen pussi, joka on pudonnut joltakin eikä sen päällee saa ajaa. Kenellekköhän pussi kuuluu ja uskaltaisiko sieltä ottaa yhtään karkkia miettii Vihtori-tonttu. Minä käyn sen nyt ainakin hakemassa pois tieltä, ettei se joutuisi auton alle, tuumaa Folke- tonttu.
Folke lähestyy karkkipussia, mutta juuri, kun hän on saamassa sen käsiinsä, se alkaakin liikkua. Hetkinen, mikäs taikapussi tämä on tonttu pohtii. Nyt se liikkuu yhä kovempaa vauhtia. Nyt Musti-koira lähtee juoksemaan karkkipussin perään, kun huomaa, ettei Folke saa sitä millään kiinni. Pian Musti saa sen kiinni hampaillaan, mutta tuntee, että joku sitä yhä vetää. Viimein se huomaa langan, joka on kiinnitetty pussiin ja piilotettu lumen alle.
Sitten Musti muistaa Jekku-koiran. Heillä oli pentuna myös tapana laittaa jotain tavaroita teille ja lenkkipoluille ja sitoa niihin lanka, joka peitettiin hiekan tai lumen alle. Sitten ne menivät pusikon taakse odottamaan, että joku löytäisi tavaran ja aina juuri, kun joku oli ottamassa karkkipussi käteensä, vetivät he langasta ja nauroivat makeasti koirannauruaan.
Nyt Musti päästi irti karkkipussista ja lähti seuraamaan sitä. Hetken kuluttua totuus paljastui ja Mustin arvaus oli oikea. Langan toisessa päässä hihitteli vanha tuttu Jekku-koira, jota Musti meni halaamaan.
Mutta mistä Jekku-koira oli saanut karkkipussin, eihän se ole mitään koiranruokaa?
Pian kuuluu lasten huutoja Jekku tse, Jekku tse,tse tuo jo se karkkipussi takaisin! Sitten Mustikin näkee lapset, nehän ovat sisarukset Oona ja Oliver,jotka leikkivät Jekku-koiransa kanssa ja tuntevat myös sen jekut. Vihdoin Jekku palauttaa karkkipussin lapsille.
Samalla Folke tuumaa. Voi vitsi, kun tekisi mieli maistaa myös karkkeja, mutta, kun sinä Vihtori olet sellainen karkkipoliisi, että et antaisi minun maistaa taas yhtään.
Sitten Vihtori avaa sanaisen arkkunsa. Tänään tehdään asiassa poikkeus. Muistin juuri, että nythän on valtakunnallinen karkkipäivä, jolloin koko kansa saa syödä koko päivän karkkeja, kunhan muistaa pestä hampaansa entistä paremmin.
Arvaatkin varmaan, mihin tontut lähtivät nyt ajelemaan porovaljakollaan? Tietenkin Karkkilaan.
Sen pituinen se.
tiistai 22. joulukuuta 2015
Iltasatu: Nakkilan Nakkibaarissa
Olipa kerran joulupukin tontut Folke ja Vihtori ja vainukoira Musti Murina tutkimusmatkalla jossain koti- Suomen pitkospuilla ja teillä. Heidän reittinsä eivät yleensä noudattele aivan tiekarttaan piirrettyjä teitä. Eihän esim. porovaljakolla voisi oikein ajaa pitkin moottoritietä.
Kyllä siinä autoilijat hieraisisivat silmiääs jo siinä määrin, että taitaisi tulla jo yksi jos toinenkin kolari.
Toki tontut ajavat poroillaan maanteitä, mutta myös metsäteitä, pitkospuita yli soiden, kinttupolkuja yli kukkuloiden j.n.e.
Niin ja pystyypä tonttuvaljakolla tiukan paikan tullen lentämäänkin. Lentämistä kylläkin pyritään välttämään, syystä, että Vihtori-tonttu kärsii lentopelosta ja Folke-tontulla tahtoo mennä aina korvat lukkoon nousu- ja laskukiidossa.
Tontut ovat nyt juuri lähdössä Heinolasta nälkäisinä, sillä vain porot saivat heiniä syödäkseen, eikä näiltä leveysasteilta löytynyt tontuille sopivaa ruokapaikkaa. Vihtorilla on edelleen mielessä Nakkilan nakkikeitot ynnä muut sen sellaiset herkut eikä Folkekaan panisi pahakseen tässä vaiheessa, jos saisi vaikka nakkimunakkaan alle nenänsä punakkaan.
Matkaa on edennyt jo jonkin aikaa, mutta meno tuntuu jostain syystä nyt hidastuvan. Edessä näyttää olevan ylämäki, joka ottaa porojen voimille. Vihdoin viimein ne saavat vedettyä valjakon tonttuineen suuren mäen päälle.
Tontut hieraisevat silmiään ja havaitsevat, että tämähän on Salpausselkä, jossa on hyppyrimäkikin. Valitettavasti nyt ei ole kevättalvi eikä kisojen aika. Minä olisin niin halunnut nähdä, kun Tauno Luiro luikauttaa pitkän voiton lentomäessä, sanoi Vihtori-tonttu. Folke sanoi, että ei kai se Tauno Luiro enää hyppää, eikä Veikko Kankkonenkaan ja Matti Nykänenkin taitaa vaan laskea laulellen vesiä, mutta Janne Ahonen jaksaa aina ja ketä niitä nyt onkaan.
No niin se siitä, nyt meidän täytyy jatkaa matkaa. Nyt tulikin sitten alamäki ja kova vastatuuli, joka nostatti porovaljakon leijumaan ilmaan. Apua,apua, huusi lentopelkoinen Vihtori. En minä kuule mitään sanoi Folke, jolla menivät korvat lukkoon.
Hetken kuluttua Folken korvat aukesivat ja Vihtorikin uskalsi kurkistaa peiton alta maisemia. Maisemat olivat niin kauniita korkealta ilmasta, että Vihtori melkein unohti lentopelkonsa. Alla näkyi joku suuri järvi. Se on Päijänne tiesi Vihtori.
Hetken kuluttua näkyi joku suuri torni, aivan, kuin jättiläisen parsinneula. Se on Näsinneula, tiesi Folke. Aivan ja tuo suuri järvi on Näsijärvi. Kohta he lähestyvätkin jo Poria, jossa on myös lentokenttä, jonne on helppo laskeutua porovaljakolla.
Siitä onkin porojen lyhyt matka jolkotella kohti Nakkilaa.
Vihdoin nälkäiset tontut ja Musti-koira pääsivät perille Nakkilaan, jossa he suuntasivat heti Nakkibaariin.
Baarissa Mustin eteen heitettiin heti pari koiranmakkaraa,eikä mitään halpaa rakkimakkaraa, jotka se hotkaisi suuhunsa hetimiten.
Vihtori tutkailu ruokalistaa. Nakkikeitto, nakit ja muusi, nakkimunakas, selvä nakki j.n.e. Mitähän tässä tilaisi tuumasi Vihtori. Ainakin iso maito, sanoi Vihtori myyjätär Nella Nakkimaakarille.
Ai niin, muisti Folke. Minullahan on laktoosi- intolerimpsu enkä voi juoda maitoa. Yleensä juon nakkien kanssa vain kolajuomaa. Onpas ihmeellinen yhdistelmä sanoi Nella Nakkimaakari. No hätä ei ole tämän näköinen. Teillähän on vainukoira Musti.Laitetaan sen kaulaan pieni tynnyri, jolla hän hakee sinulle cokea, jos ilmaus sallitaan.Mistäs sitä saa sanoi Folke. Tästä aivan läheltä eli Cokemäeltä.
Eipä aikaakaan, kun Musti oli noutanut pienen tynnörillisen kolajuomaa Folkelle, joka tilasi heti itselleen nauravat nakit.
Niin olivat pian tontut ja Mustikoira Murina syöneet vatsansa täyteen ja painuivat he sitten nukkumaan porovaljakkoon vällyjen alle. Nukkuvat he siellä nyt onnellisina nakit silmillä, kuten sanonta kuuluu.
Sen pituinen se.
maanantai 21. joulukuuta 2015
Iltasatu: Nukkumatin ja Lyyli-keijun treffit sekä Metsäkylän unipuoti
Iltasatu
Olipa kerran, jälleen kerran, kuinkas muutenkaan joulupukin tontut Folke ja Vihtori sekä Musti-koira Murina tutkimusmatkalla kotimaamme kylien liepeillä. Kyydissä oli myös Nukkumatti, jonka kanssa tontut olivat Menninkäisten Metsäkylässä nukuttaneet koko kylän lapset ihanasti unten maille unihiekalla, jota he olivat yhdessä hakeneet Höyhensaarilta.
Nukkumatti oli vielä kyydissä sen takia, että heillä oli nyt niin paljon unihiekkaa, että Nukkumatti ei moista määrää jaksaisi yksin kantaa. Folkelle ja Vihtorille hän ei voisi unihiekkaa jättää, sillä he olivat niin tottumattomia sen käyttöön ja saattaisivat nukuttaa vahingossa itsensä kesken kiireisen työpäivän.
Nukkumattia vaivasi yksi asia. Hänellä olisi juuri ollut treffit Höyhensaarilla Lyyli-keijun kanssa eikä hän keksinyt kuinka olisi nyt sinne äkkiä päässyt. Hän oli ihaillut Lyyli-keijua jo useita vuosia vierailtuaan Höyhensaarten Taikapölypuodissa, jossa Lyyli oli myymälänhoitajana.
Hei nyt minä keksin,mitä me teemme ylimääräiselle unihiekalle, sanoi Folke- tonttu.
No mitä, ihmettelivät Vihtori-tonttu ja Nukkumatti, niin, että Musti-koira Murinakin heräsi koiranunestaan, joka ei ole tunnetusti kovin syvää unta.
Folke sanoi, että apteekistahan saa ostaa kaikenlaisia unilääkkeitä, jotka eivät ole aina niin tehokkaita ja, joista voi tulla vaikka pää kipeäksi. Ymmärrän mitä tarkoitat, sanoi Nukkumatti. Eli me menisimme myymään ylimääräiset unihiekat Mennikäisten Metsäkylän apteekkiin. Hyvä idea, sanoi Nukkumatti. Asiassa on vain pari pulmaa. Ensinnäkin unihiekkaa ei voi ostaa ihmisten rahalla. Eikä kukaan lääkäri voi kirjoittaa unihiekkareseptiä.
Viuh,viuh....kuului yhtäkkiä jostakin. Sitten kaikki huomasivat, että Lyyli-keiju suhahti pienillä siivillään porovaljakon aisan päälle. Nukkumatti, meni vähän hämilleen, sillä Lyyli-keiju katsoi vihaisena Nukkumattiin ja sanoi, että vai, niin täällä sitä vain ajellaan tonttujen kanssa porovaljakolla, vaikka meillä oli treffit Höyhensaarilla.
Minä voin selittää sanoi Nukkumatti. Vain niin seli,seli, se pitääkin olla sitten hyvä selitys,sanoi Lyyly-keiju.
Sitten Nukkumatti kertoi koko pitkän tarinan unihiekkasäkistä, joka oli epähuomiossa vaihtunut Maija-tytön koulureppuun ja niin edespäin.
Folke ja Vihtori vakuuttivat, että juttu on sataprosenttisesti totta.
Vai niin, vastasi Lyyli-keiju, pakkohan se on sitten uskoa. Mutta minullapa on yksi idea, kuinka pääsisitte unihiekasta eroon, niin, että se loppuisi pian keskenkin.
Kerro,kerro, sanoivat kaikki.
No minähän liikenaisena ja Taikapölypuodinpitäjänä kekkasin heti, että Menninkäisten Metsäkylään voisi perustaa oman puodin, jossa myydään unihiekkaa ja muuta mukavan nukuttavaa kuten yömyssyjä, pyjamia,tossuja, unileluja j.n.e.
Sinä Nukkumatti voisit olla myymälänhoitaja ja minä Lyyli-keiju toimitusjohtaja, kun en ehtisi olla kokoaikaa täällä myymälässä, kun minulla on se Taikapölypuotikin hoidettavana.
Pienen palaverin jälkeen perustivat he Metsäkylän Unipuodin, johon osakkaiksi tulivat myös Folke- ja Vihtori-tonttu.
Aluksi heidän piti saada myymälän hyllyt täyteen tavaraa. He hakivat ensin Lyyli-tontun ohjeesta Höyhensaaren keskusvarastosta, unileluja,yömyssyjä, pyjamia j.n.e. Kun nämä tavarat olivat hyllyllä,piti heidän tyhjätä unihiekkasäkit pienempiin pussukoihin, joita oli monta sataa.
Pian myymälä oli valmis avattavaksi, mutta nyt oli jo niin myöhä ja tontut olivat saaneet muutenkin tahtomattaan nenäänsä unihiekan pölyä niin, että he nukahtivat työnsä ääreen ilman iltapesua ja pisua.
Sen pituinen se.
Olipa kerran, jälleen kerran, kuinkas muutenkaan joulupukin tontut Folke ja Vihtori sekä Musti-koira Murina tutkimusmatkalla kotimaamme kylien liepeillä. Kyydissä oli myös Nukkumatti, jonka kanssa tontut olivat Menninkäisten Metsäkylässä nukuttaneet koko kylän lapset ihanasti unten maille unihiekalla, jota he olivat yhdessä hakeneet Höyhensaarilta.
Nukkumatti oli vielä kyydissä sen takia, että heillä oli nyt niin paljon unihiekkaa, että Nukkumatti ei moista määrää jaksaisi yksin kantaa. Folkelle ja Vihtorille hän ei voisi unihiekkaa jättää, sillä he olivat niin tottumattomia sen käyttöön ja saattaisivat nukuttaa vahingossa itsensä kesken kiireisen työpäivän.
Nukkumattia vaivasi yksi asia. Hänellä olisi juuri ollut treffit Höyhensaarilla Lyyli-keijun kanssa eikä hän keksinyt kuinka olisi nyt sinne äkkiä päässyt. Hän oli ihaillut Lyyli-keijua jo useita vuosia vierailtuaan Höyhensaarten Taikapölypuodissa, jossa Lyyli oli myymälänhoitajana.
Hei nyt minä keksin,mitä me teemme ylimääräiselle unihiekalle, sanoi Folke- tonttu.
No mitä, ihmettelivät Vihtori-tonttu ja Nukkumatti, niin, että Musti-koira Murinakin heräsi koiranunestaan, joka ei ole tunnetusti kovin syvää unta.
Folke sanoi, että apteekistahan saa ostaa kaikenlaisia unilääkkeitä, jotka eivät ole aina niin tehokkaita ja, joista voi tulla vaikka pää kipeäksi. Ymmärrän mitä tarkoitat, sanoi Nukkumatti. Eli me menisimme myymään ylimääräiset unihiekat Mennikäisten Metsäkylän apteekkiin. Hyvä idea, sanoi Nukkumatti. Asiassa on vain pari pulmaa. Ensinnäkin unihiekkaa ei voi ostaa ihmisten rahalla. Eikä kukaan lääkäri voi kirjoittaa unihiekkareseptiä.
Viuh,viuh....kuului yhtäkkiä jostakin. Sitten kaikki huomasivat, että Lyyli-keiju suhahti pienillä siivillään porovaljakon aisan päälle. Nukkumatti, meni vähän hämilleen, sillä Lyyli-keiju katsoi vihaisena Nukkumattiin ja sanoi, että vai, niin täällä sitä vain ajellaan tonttujen kanssa porovaljakolla, vaikka meillä oli treffit Höyhensaarilla.
Minä voin selittää sanoi Nukkumatti. Vain niin seli,seli, se pitääkin olla sitten hyvä selitys,sanoi Lyyly-keiju.
Sitten Nukkumatti kertoi koko pitkän tarinan unihiekkasäkistä, joka oli epähuomiossa vaihtunut Maija-tytön koulureppuun ja niin edespäin.
Folke ja Vihtori vakuuttivat, että juttu on sataprosenttisesti totta.
Vai niin, vastasi Lyyli-keiju, pakkohan se on sitten uskoa. Mutta minullapa on yksi idea, kuinka pääsisitte unihiekasta eroon, niin, että se loppuisi pian keskenkin.
Kerro,kerro, sanoivat kaikki.
No minähän liikenaisena ja Taikapölypuodinpitäjänä kekkasin heti, että Menninkäisten Metsäkylään voisi perustaa oman puodin, jossa myydään unihiekkaa ja muuta mukavan nukuttavaa kuten yömyssyjä, pyjamia,tossuja, unileluja j.n.e.
Sinä Nukkumatti voisit olla myymälänhoitaja ja minä Lyyli-keiju toimitusjohtaja, kun en ehtisi olla kokoaikaa täällä myymälässä, kun minulla on se Taikapölypuotikin hoidettavana.
Pienen palaverin jälkeen perustivat he Metsäkylän Unipuodin, johon osakkaiksi tulivat myös Folke- ja Vihtori-tonttu.
Aluksi heidän piti saada myymälän hyllyt täyteen tavaraa. He hakivat ensin Lyyli-tontun ohjeesta Höyhensaaren keskusvarastosta, unileluja,yömyssyjä, pyjamia j.n.e. Kun nämä tavarat olivat hyllyllä,piti heidän tyhjätä unihiekkasäkit pienempiin pussukoihin, joita oli monta sataa.
Pian myymälä oli valmis avattavaksi, mutta nyt oli jo niin myöhä ja tontut olivat saaneet muutenkin tahtomattaan nenäänsä unihiekan pölyä niin, että he nukahtivat työnsä ääreen ilman iltapesua ja pisua.
Sen pituinen se.
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Iltasatu : Nukkumatin unihiekka lopussa
Unihiekka lopussa
Olipa taas kerran joulupukin vanhimmat tontut Folke ja Vihtori sekä koiransa Musti Murina matkalla porovaljakollaan kohti uusia tutkimattomia seutuja.
Ilta alkaa jo hämärtää ja kaukana, kaukana käkönen kukkuu ja kaikki kiltit pikkulapset jo nukkuu.
Tonttujen tehtävä onkin nyt ottaa selvää, että joko kaikki lapset ovat menneet kiltisti nukkumaan.
Jossain kaukana menninkäisten metsän siimeksessä tai oikeastaan metsän reunassa sijaitsee Menninkäisten metsäkylä, jossa asuu paljon lapsiperheitä.
Kylä on saanut nimensä siitä, että viereisessä metsässä tiedetään asuvan keijukaisia ja menninkäisiä, vaikka ihmiset eivät niitä näekään, paitsi joskus unissaan.
No niin hyvä vainukoira tai paremminkin unitutkija Musti Murina pantiin asialle jokaisen ikkunan alle kuulostelemaan, että joko lapset nukkuvat.
Ensimmäinen ikkuna..murinaa, toinen ikkuna murinaa, kolmas ikkuna taas murinaa, neljäs ikkuna ja taas murinaa ja nyt Musti ja murahtaa kovempaa ja juoksee haukkuen takaisin tonttujen luo.
Kaikesta päätellen melkein kaikki lapset ovat valveilla eivätkä nuku, niinkuin lasten jo pitäisi. Kuinka asiasta voisi raportoida Korvatunturille ja joulupukille, kun tonttujen muistivihkoonkaan ei mahtuisi kaikkien lasten nimet?
He ajavat porovaljakkonsa metsän siimekseen, jossa voisivat miettiä ongelmallista tilannetta rauhassa.
Kuinka ollakaan polulla tulee vastaan surullisen näköinen liftaaja.
Hei sehän näyttää olevan vanha tuttu lajitoverimme Nukkumatti, toteaa Vihtori.
Hei Nukkumatti tule kyytiin, mikä hätänä kysyy Folke.
Nukkumatti kertoo surullisena, että hänellä on unihiekka loppunut, sen takia melkein kaikki lapset ovat nyt valveilla.Unihiekkasäkki oli jäänyt vahingossa pikku-Maijan huoneeseen, kun Nukkumatti oli ottanut epähuomiossa Maijan koulurepun mukaansa pimeässä. Kun sitten Maija oli mennyt kouluun ja avannut reppunsa, joka oli tosiasiassa Nukkumatin unihiekkasäkki, oli Maija nukahtanut autuaasti.
Vierustoveri Matti oli myös nukahtanut. Seuraavassa pulpetissa ollut Liisa oli tullu katsomaan mitä ihmeellistä Maijan repussa oli ja hänkin nukahti heti. Sitten Santtukin kiinnostui repusta ja nukahti. Seuraavana Seppo, sitten Kaisa, Milla,Mikko, Ilona ja Akseli ja ketä heitä olikaan. Kaikki nukahtivat. Ei edes unilukkari luokan edessä saanut heitä hereille.
Sitten, kun lapset heräsivät, niin koulupäivä olikin loppu. Senpä takia nyt illalla ei lapsille tule tietenkään uni silmään, sanoi Nukkumatti.
Mikäs nyt neuvoksi kysyin Vihtoritonttu.
Minun pitäisi saada nyt ainakin säkillinen uutta unihiekkaa, että saisin vielä lapset nukkumaan, sanoi Nukkumatti.
Mistäs sitä unihiekkaa saa, kysyi Folke-tonttu.
Tietenkin höyhensaaren rantahietikosta, missään muualla ei ole aitoa unihiekkaa, vastasi Nukkumatti.
Eipä aikaakaan, kun he päättivät yksissä tuumin ajaa porovaljakolla höyhensaarille. Joulupukin porothan osaavat myös lentää ja muuntautua höyhenen kevyiksi.
Höyhensaaret on salainen paikka, jonne ei yleensä pääse, kuin Nukkumatti, mutta poikkeustapauksessa sinne sai nyt mennä myös Folke ja Vihtori. He olivat nyt jo perillä ja lähtivät pikkulapioineen ja hiekkasäkkeineen tallustamaan pitkin höyhensaaren rantoja. Musti Murinan jäädessä vahtimaan porovaljakkoa.
Pian he palasivat täysinäisten unihiekkasäkkien kanssa ja Vihtori sanoi porovaljakolle,"nyt täyttä laukkaa kohti Menninkäisten Metsäkylää, sillä lapset pitää saada pian unten maille"
Hetken kuluttua he saapuivat perille ja nyt, kun myös Folkella ja Vihtorilla oli säkillinen unihiekkaa,lähtivät he Nukkumatin avuksi nukuttamaan lapsia, sillä Nukkumatin voimat eivät olisi yksin riittäneet moiseen urakkaan.
Yksi huiske vain kävi huiskin, haiskin ja viuhin vouhin, pitkin kylää, kun tontut ja Nukkumatti kävivät heittelemässä unihiekkaa lapsille.
Raskaan urakan jälkeen palasivat Folke, Vihtori ja Nukkumatti porovaljakon lämpimien vällyjen alle lepäämään ja nukahtivat myös itse saman tien.
Sen pituinen se.
Olipa taas kerran joulupukin vanhimmat tontut Folke ja Vihtori sekä koiransa Musti Murina matkalla porovaljakollaan kohti uusia tutkimattomia seutuja.
Ilta alkaa jo hämärtää ja kaukana, kaukana käkönen kukkuu ja kaikki kiltit pikkulapset jo nukkuu.
Tonttujen tehtävä onkin nyt ottaa selvää, että joko kaikki lapset ovat menneet kiltisti nukkumaan.
Jossain kaukana menninkäisten metsän siimeksessä tai oikeastaan metsän reunassa sijaitsee Menninkäisten metsäkylä, jossa asuu paljon lapsiperheitä.
Kylä on saanut nimensä siitä, että viereisessä metsässä tiedetään asuvan keijukaisia ja menninkäisiä, vaikka ihmiset eivät niitä näekään, paitsi joskus unissaan.
No niin hyvä vainukoira tai paremminkin unitutkija Musti Murina pantiin asialle jokaisen ikkunan alle kuulostelemaan, että joko lapset nukkuvat.
Ensimmäinen ikkuna..murinaa, toinen ikkuna murinaa, kolmas ikkuna taas murinaa, neljäs ikkuna ja taas murinaa ja nyt Musti ja murahtaa kovempaa ja juoksee haukkuen takaisin tonttujen luo.
Kaikesta päätellen melkein kaikki lapset ovat valveilla eivätkä nuku, niinkuin lasten jo pitäisi. Kuinka asiasta voisi raportoida Korvatunturille ja joulupukille, kun tonttujen muistivihkoonkaan ei mahtuisi kaikkien lasten nimet?
He ajavat porovaljakkonsa metsän siimekseen, jossa voisivat miettiä ongelmallista tilannetta rauhassa.
Kuinka ollakaan polulla tulee vastaan surullisen näköinen liftaaja.
Hei sehän näyttää olevan vanha tuttu lajitoverimme Nukkumatti, toteaa Vihtori.
Hei Nukkumatti tule kyytiin, mikä hätänä kysyy Folke.
Nukkumatti kertoo surullisena, että hänellä on unihiekka loppunut, sen takia melkein kaikki lapset ovat nyt valveilla.Unihiekkasäkki oli jäänyt vahingossa pikku-Maijan huoneeseen, kun Nukkumatti oli ottanut epähuomiossa Maijan koulurepun mukaansa pimeässä. Kun sitten Maija oli mennyt kouluun ja avannut reppunsa, joka oli tosiasiassa Nukkumatin unihiekkasäkki, oli Maija nukahtanut autuaasti.
Vierustoveri Matti oli myös nukahtanut. Seuraavassa pulpetissa ollut Liisa oli tullu katsomaan mitä ihmeellistä Maijan repussa oli ja hänkin nukahti heti. Sitten Santtukin kiinnostui repusta ja nukahti. Seuraavana Seppo, sitten Kaisa, Milla,Mikko, Ilona ja Akseli ja ketä heitä olikaan. Kaikki nukahtivat. Ei edes unilukkari luokan edessä saanut heitä hereille.
Sitten, kun lapset heräsivät, niin koulupäivä olikin loppu. Senpä takia nyt illalla ei lapsille tule tietenkään uni silmään, sanoi Nukkumatti.
Mikäs nyt neuvoksi kysyin Vihtoritonttu.
Minun pitäisi saada nyt ainakin säkillinen uutta unihiekkaa, että saisin vielä lapset nukkumaan, sanoi Nukkumatti.
Mistäs sitä unihiekkaa saa, kysyi Folke-tonttu.
Tietenkin höyhensaaren rantahietikosta, missään muualla ei ole aitoa unihiekkaa, vastasi Nukkumatti.
Eipä aikaakaan, kun he päättivät yksissä tuumin ajaa porovaljakolla höyhensaarille. Joulupukin porothan osaavat myös lentää ja muuntautua höyhenen kevyiksi.
Höyhensaaret on salainen paikka, jonne ei yleensä pääse, kuin Nukkumatti, mutta poikkeustapauksessa sinne sai nyt mennä myös Folke ja Vihtori. He olivat nyt jo perillä ja lähtivät pikkulapioineen ja hiekkasäkkeineen tallustamaan pitkin höyhensaaren rantoja. Musti Murinan jäädessä vahtimaan porovaljakkoa.
Pian he palasivat täysinäisten unihiekkasäkkien kanssa ja Vihtori sanoi porovaljakolle,"nyt täyttä laukkaa kohti Menninkäisten Metsäkylää, sillä lapset pitää saada pian unten maille"
Hetken kuluttua he saapuivat perille ja nyt, kun myös Folkella ja Vihtorilla oli säkillinen unihiekkaa,lähtivät he Nukkumatin avuksi nukuttamaan lapsia, sillä Nukkumatin voimat eivät olisi yksin riittäneet moiseen urakkaan.
Yksi huiske vain kävi huiskin, haiskin ja viuhin vouhin, pitkin kylää, kun tontut ja Nukkumatti kävivät heittelemässä unihiekkaa lapsille.
Raskaan urakan jälkeen palasivat Folke, Vihtori ja Nukkumatti porovaljakon lämpimien vällyjen alle lepäämään ja nukahtivat myös itse saman tien.
Sen pituinen se.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)