keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Iltasatu: Jekkukoiran Jekku ja karkkipäivä Karkkilassa


   Olipa kerran joulupukin vanhat ja uskolliset tontut Folke ja Vihtori sekä rotukoiransa Musti Murina matkalla jälleen porovaljakollaan kohti uusia seikkailuja. Viimeksi he vierailivat Nakkilan nakkibaarissa, jossa söivät vatsansa täyteen nauravista nakeista ja nakkikeitosta.
Musti Murina oli hakenut Folke tontulle Kokemäeltä cokea, salamavauhtia, koska sen syömissä makkaroissa oli mukana myös salamia.Salami on nimittäin niin voimakkaan makuista makkaraa, että se pistää vipinää kinttuihin.
Harmi vaan, että porot eivät syö lihaa eivätkä siis makkaraakaan. Välillä ne tonttujen mielestä menevät niin hitaasti, vaikka joskus pitäisi mennä salamavauhtia.

Pidemmittä puheitta, ennen seuraavaa määränpäätä pitäisi tonttujen tehdä tehtäviinsä kuuluvan tarkistuksen eli olivatko lapset tällä suunnalla kilttejä. Tonttujen sijainti on vielä jossain Nakkilan kirkon vaiheilla, mutta etenevät he nyt pikkuhiljaa toisaalle. Sivumennen sanottuna heidän täytyy ohittaa ainakin Kokemäki pikavauhtia, nimittäin, ettei Folke tulisi liian coke-juomariippuvaiseksi. Eihän hyvää limpparia eikä muutakaan makeaa saa nauttia joka päivä mahantäydeltä. Tällä kertaa Folke on ainakin juuri tehnyt lujan päätöksen, että nyt on korkki kiinni.
  No niin nyt tontut lähestyvät kylää nimeltä Musa. Se sijaitsee Suomen kuuluisimman jazz-kaupungin Porin liepeillä.
Musti-koira murahtaa heti innokkaana sillä se muistaa, että siellä asuu sen eräs koirakaverinsa Jekku. Se on mäyräkoira ja nimesä mukaisesti on myös kova tekemään jekkuja.

Hei mitäs nyt? Porovaljakko pysähtyy. Tontut ihmettelevät mikä on pysähdyksen syy. Sitten he näkevät keskellä tietä suuren karkkipussin. Korvatunturin porot tietävät, että se on kallisarvoinen pussi, joka on pudonnut joltakin eikä sen päällee saa ajaa. Kenellekköhän pussi kuuluu ja uskaltaisiko sieltä ottaa yhtään karkkia miettii Vihtori-tonttu. Minä käyn sen nyt ainakin hakemassa pois tieltä, ettei se joutuisi auton alle, tuumaa Folke- tonttu.

Folke lähestyy karkkipussia, mutta juuri, kun hän on saamassa sen käsiinsä, se alkaakin liikkua. Hetkinen, mikäs taikapussi tämä on tonttu pohtii. Nyt se liikkuu yhä kovempaa vauhtia. Nyt Musti-koira lähtee juoksemaan karkkipussin perään, kun huomaa, ettei Folke saa sitä millään kiinni. Pian Musti saa sen kiinni hampaillaan, mutta tuntee, että joku sitä yhä vetää. Viimein se huomaa langan, joka on kiinnitetty pussiin ja piilotettu lumen alle.
  Sitten Musti muistaa Jekku-koiran. Heillä oli pentuna myös tapana laittaa jotain tavaroita teille ja lenkkipoluille ja sitoa niihin lanka, joka peitettiin hiekan tai lumen alle. Sitten ne menivät pusikon taakse odottamaan, että joku löytäisi tavaran ja aina juuri, kun joku oli ottamassa karkkipussi käteensä, vetivät he langasta ja nauroivat makeasti koirannauruaan.
Nyt Musti päästi irti karkkipussista ja lähti seuraamaan sitä. Hetken kuluttua totuus paljastui ja Mustin arvaus oli oikea. Langan toisessa päässä hihitteli vanha tuttu Jekku-koira, jota Musti meni halaamaan.

Mutta mistä Jekku-koira oli saanut karkkipussin, eihän se ole mitään koiranruokaa?
Pian kuuluu lasten huutoja Jekku tse, Jekku tse,tse tuo jo se karkkipussi takaisin! Sitten Mustikin näkee lapset, nehän ovat sisarukset Oona ja Oliver,jotka leikkivät Jekku-koiransa kanssa ja tuntevat myös sen jekut. Vihdoin Jekku palauttaa karkkipussin lapsille.
Samalla Folke tuumaa. Voi vitsi, kun tekisi mieli maistaa myös karkkeja, mutta, kun sinä Vihtori olet sellainen karkkipoliisi, että et antaisi minun maistaa taas yhtään.
Sitten Vihtori avaa sanaisen arkkunsa. Tänään tehdään asiassa poikkeus. Muistin juuri, että nythän on valtakunnallinen karkkipäivä, jolloin koko kansa saa syödä koko päivän karkkeja, kunhan muistaa pestä hampaansa entistä paremmin.
Arvaatkin varmaan, mihin tontut lähtivät nyt ajelemaan porovaljakollaan? Tietenkin Karkkilaan.
Sen pituinen se.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Iltasatu: Nakkilan Nakkibaarissa


Olipa kerran joulupukin tontut Folke ja Vihtori ja vainukoira Musti Murina tutkimusmatkalla jossain koti- Suomen pitkospuilla ja teillä. Heidän reittinsä eivät yleensä noudattele aivan tiekarttaan piirrettyjä teitä. Eihän esim. porovaljakolla voisi oikein ajaa pitkin moottoritietä.
Kyllä siinä autoilijat hieraisisivat silmiääs jo siinä määrin, että taitaisi tulla jo yksi jos toinenkin kolari.
Toki tontut ajavat poroillaan maanteitä, mutta myös metsäteitä, pitkospuita yli soiden, kinttupolkuja yli kukkuloiden j.n.e.
Niin ja pystyypä tonttuvaljakolla tiukan paikan tullen lentämäänkin. Lentämistä kylläkin pyritään välttämään, syystä, että Vihtori-tonttu kärsii lentopelosta ja Folke-tontulla tahtoo mennä aina korvat lukkoon nousu- ja laskukiidossa.

Tontut ovat nyt juuri lähdössä Heinolasta nälkäisinä, sillä vain porot saivat heiniä syödäkseen, eikä näiltä leveysasteilta löytynyt tontuille sopivaa ruokapaikkaa. Vihtorilla on edelleen mielessä Nakkilan nakkikeitot ynnä muut sen sellaiset herkut eikä Folkekaan panisi pahakseen tässä vaiheessa, jos saisi vaikka nakkimunakkaan alle nenänsä punakkaan.
  Matkaa on edennyt jo jonkin aikaa, mutta meno tuntuu jostain syystä nyt hidastuvan. Edessä näyttää olevan ylämäki, joka ottaa porojen voimille. Vihdoin viimein ne saavat vedettyä valjakon tonttuineen suuren mäen päälle.
Tontut hieraisevat silmiään ja havaitsevat, että tämähän on Salpausselkä, jossa on hyppyrimäkikin. Valitettavasti nyt ei ole kevättalvi eikä kisojen aika. Minä olisin niin halunnut nähdä, kun Tauno Luiro luikauttaa pitkän voiton lentomäessä, sanoi Vihtori-tonttu. Folke sanoi, että ei kai se Tauno Luiro enää hyppää, eikä Veikko Kankkonenkaan ja Matti Nykänenkin taitaa vaan laskea laulellen vesiä, mutta Janne Ahonen jaksaa aina ja ketä niitä nyt onkaan.
  No niin se siitä, nyt meidän täytyy jatkaa matkaa. Nyt tulikin sitten alamäki ja kova vastatuuli, joka nostatti porovaljakon leijumaan ilmaan. Apua,apua, huusi lentopelkoinen Vihtori. En minä kuule mitään sanoi Folke, jolla menivät korvat lukkoon.
 
Hetken kuluttua Folken korvat aukesivat ja Vihtorikin uskalsi kurkistaa peiton alta maisemia. Maisemat olivat niin kauniita korkealta ilmasta, että Vihtori melkein unohti lentopelkonsa. Alla näkyi joku suuri järvi. Se on Päijänne tiesi Vihtori.
Hetken kuluttua näkyi joku suuri torni, aivan, kuin jättiläisen parsinneula. Se on Näsinneula, tiesi Folke. Aivan ja tuo suuri järvi on Näsijärvi. Kohta he lähestyvätkin jo Poria, jossa on myös lentokenttä, jonne on helppo laskeutua porovaljakolla.
Siitä onkin porojen lyhyt matka jolkotella kohti Nakkilaa.

Vihdoin nälkäiset tontut ja Musti-koira pääsivät perille Nakkilaan, jossa he suuntasivat heti Nakkibaariin.
Baarissa Mustin eteen heitettiin heti pari koiranmakkaraa,eikä mitään halpaa rakkimakkaraa, jotka se hotkaisi suuhunsa hetimiten.
Vihtori tutkailu ruokalistaa. Nakkikeitto, nakit ja muusi, nakkimunakas, selvä nakki j.n.e. Mitähän tässä tilaisi tuumasi Vihtori. Ainakin iso maito, sanoi Vihtori myyjätär Nella Nakkimaakarille.
Ai niin, muisti Folke. Minullahan on laktoosi- intolerimpsu enkä voi juoda maitoa. Yleensä juon nakkien kanssa vain kolajuomaa. Onpas ihmeellinen yhdistelmä sanoi Nella Nakkimaakari. No hätä ei ole tämän näköinen. Teillähän on vainukoira Musti.Laitetaan sen kaulaan pieni tynnyri, jolla hän hakee sinulle cokea, jos ilmaus sallitaan.Mistäs sitä saa sanoi Folke. Tästä aivan läheltä eli Cokemäeltä.
Eipä aikaakaan, kun Musti oli noutanut pienen tynnörillisen kolajuomaa Folkelle, joka tilasi heti itselleen nauravat nakit.
Niin olivat pian tontut ja Mustikoira Murina syöneet vatsansa täyteen ja painuivat he sitten nukkumaan porovaljakkoon vällyjen alle. Nukkuvat he siellä nyt onnellisina nakit silmillä, kuten sanonta kuuluu.
Sen pituinen se.


maanantai 21. joulukuuta 2015

Iltasatu: Nukkumatin ja Lyyli-keijun treffit sekä Metsäkylän unipuoti

Iltasatu



Olipa kerran, jälleen kerran, kuinkas muutenkaan joulupukin tontut Folke ja Vihtori sekä Musti-koira Murina tutkimusmatkalla kotimaamme kylien liepeillä. Kyydissä oli myös Nukkumatti, jonka kanssa tontut olivat Menninkäisten Metsäkylässä nukuttaneet koko kylän lapset ihanasti unten maille unihiekalla, jota he olivat yhdessä hakeneet Höyhensaarilta.
  Nukkumatti oli vielä kyydissä sen takia, että heillä oli nyt niin paljon unihiekkaa, että Nukkumatti ei moista määrää jaksaisi yksin kantaa. Folkelle ja Vihtorille hän ei voisi unihiekkaa jättää, sillä he olivat niin tottumattomia sen käyttöön ja saattaisivat nukuttaa vahingossa itsensä kesken kiireisen työpäivän.

Nukkumattia vaivasi yksi asia. Hänellä olisi juuri ollut treffit Höyhensaarilla Lyyli-keijun kanssa eikä hän keksinyt kuinka olisi nyt sinne äkkiä päässyt. Hän oli ihaillut Lyyli-keijua jo useita vuosia vierailtuaan Höyhensaarten Taikapölypuodissa, jossa Lyyli oli myymälänhoitajana.
  Hei nyt minä keksin,mitä me teemme ylimääräiselle unihiekalle, sanoi Folke- tonttu.
No mitä, ihmettelivät Vihtori-tonttu ja Nukkumatti, niin, että Musti-koira Murinakin heräsi koiranunestaan, joka ei ole tunnetusti kovin syvää unta.
  Folke sanoi, että apteekistahan saa ostaa kaikenlaisia unilääkkeitä, jotka eivät ole aina niin tehokkaita ja, joista voi tulla vaikka pää kipeäksi. Ymmärrän mitä tarkoitat, sanoi Nukkumatti. Eli me menisimme myymään ylimääräiset unihiekat Mennikäisten Metsäkylän apteekkiin. Hyvä idea, sanoi Nukkumatti. Asiassa on vain pari pulmaa. Ensinnäkin unihiekkaa ei voi ostaa ihmisten rahalla. Eikä kukaan lääkäri voi kirjoittaa unihiekkareseptiä.
 
 Viuh,viuh....kuului yhtäkkiä jostakin. Sitten kaikki huomasivat, että Lyyli-keiju suhahti pienillä siivillään porovaljakon aisan päälle. Nukkumatti, meni vähän hämilleen, sillä Lyyli-keiju katsoi vihaisena Nukkumattiin ja sanoi, että vai, niin täällä sitä vain ajellaan tonttujen kanssa porovaljakolla, vaikka meillä oli treffit Höyhensaarilla.
Minä voin selittää sanoi Nukkumatti. Vain niin seli,seli, se pitääkin olla sitten hyvä selitys,sanoi Lyyly-keiju.
 Sitten Nukkumatti kertoi koko pitkän tarinan unihiekkasäkistä, joka oli epähuomiossa vaihtunut Maija-tytön koulureppuun ja niin edespäin.
Folke ja Vihtori vakuuttivat, että juttu on sataprosenttisesti totta.
  Vai niin, vastasi Lyyli-keiju, pakkohan se on sitten uskoa. Mutta minullapa on yksi idea, kuinka pääsisitte unihiekasta eroon, niin, että se loppuisi pian keskenkin.
Kerro,kerro, sanoivat kaikki.
  No minähän liikenaisena ja Taikapölypuodinpitäjänä kekkasin heti, että Menninkäisten Metsäkylään voisi perustaa oman puodin, jossa myydään unihiekkaa ja muuta mukavan nukuttavaa kuten yömyssyjä, pyjamia,tossuja, unileluja j.n.e.
Sinä Nukkumatti voisit olla myymälänhoitaja ja minä Lyyli-keiju toimitusjohtaja, kun en ehtisi olla kokoaikaa täällä myymälässä, kun minulla on se Taikapölypuotikin hoidettavana.

Pienen palaverin jälkeen perustivat he Metsäkylän Unipuodin, johon osakkaiksi tulivat myös Folke- ja Vihtori-tonttu.
Aluksi heidän piti saada myymälän hyllyt täyteen tavaraa. He hakivat ensin Lyyli-tontun ohjeesta Höyhensaaren keskusvarastosta, unileluja,yömyssyjä, pyjamia j.n.e. Kun nämä tavarat olivat hyllyllä,piti heidän tyhjätä unihiekkasäkit pienempiin pussukoihin, joita oli monta sataa.
Pian myymälä oli valmis avattavaksi, mutta nyt oli jo niin myöhä ja tontut olivat saaneet muutenkin tahtomattaan  nenäänsä unihiekan pölyä niin, että he nukahtivat työnsä ääreen ilman iltapesua ja pisua.
Sen pituinen se.





sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Iltasatu : Nukkumatin unihiekka lopussa

Unihiekka lopussa


Olipa taas kerran joulupukin vanhimmat tontut Folke ja Vihtori sekä koiransa Musti Murina matkalla porovaljakollaan kohti uusia tutkimattomia seutuja.
Ilta alkaa jo hämärtää ja kaukana, kaukana käkönen kukkuu ja kaikki kiltit pikkulapset jo nukkuu.
Tonttujen tehtävä onkin nyt ottaa selvää, että joko kaikki lapset ovat menneet kiltisti nukkumaan.
Jossain kaukana menninkäisten metsän siimeksessä tai oikeastaan metsän reunassa sijaitsee Menninkäisten metsäkylä, jossa asuu paljon lapsiperheitä.
Kylä on saanut nimensä siitä, että viereisessä metsässä tiedetään asuvan keijukaisia ja menninkäisiä, vaikka ihmiset eivät niitä näekään, paitsi joskus unissaan.
 
No niin hyvä vainukoira tai paremminkin unitutkija Musti Murina pantiin asialle jokaisen ikkunan alle kuulostelemaan, että joko lapset nukkuvat.
 Ensimmäinen ikkuna..murinaa, toinen ikkuna murinaa, kolmas ikkuna taas murinaa, neljäs ikkuna ja taas murinaa ja nyt Musti ja murahtaa kovempaa ja juoksee haukkuen takaisin tonttujen luo.
Kaikesta päätellen melkein kaikki lapset ovat valveilla eivätkä nuku, niinkuin lasten jo pitäisi. Kuinka asiasta voisi raportoida Korvatunturille ja joulupukille, kun tonttujen muistivihkoonkaan ei mahtuisi kaikkien lasten nimet?
He ajavat porovaljakkonsa metsän siimekseen, jossa voisivat miettiä ongelmallista tilannetta rauhassa.
  Kuinka ollakaan polulla tulee vastaan surullisen näköinen liftaaja.
Hei sehän näyttää olevan vanha tuttu lajitoverimme Nukkumatti, toteaa Vihtori.
Hei Nukkumatti tule kyytiin, mikä hätänä kysyy Folke.

Nukkumatti kertoo surullisena, että hänellä on unihiekka loppunut, sen takia melkein kaikki lapset ovat nyt valveilla.Unihiekkasäkki oli jäänyt vahingossa pikku-Maijan huoneeseen, kun Nukkumatti oli ottanut epähuomiossa Maijan koulurepun mukaansa pimeässä. Kun sitten Maija oli mennyt kouluun ja avannut reppunsa, joka oli tosiasiassa Nukkumatin unihiekkasäkki, oli Maija nukahtanut autuaasti.
Vierustoveri Matti oli myös nukahtanut. Seuraavassa pulpetissa ollut Liisa oli tullu katsomaan mitä ihmeellistä Maijan repussa oli ja hänkin nukahti heti. Sitten Santtukin kiinnostui repusta ja nukahti. Seuraavana Seppo, sitten Kaisa, Milla,Mikko, Ilona ja Akseli ja ketä heitä olikaan. Kaikki nukahtivat. Ei edes unilukkari luokan edessä saanut heitä hereille.
Sitten, kun lapset heräsivät, niin koulupäivä olikin loppu. Senpä takia nyt illalla ei lapsille tule tietenkään uni silmään, sanoi Nukkumatti.
Mikäs nyt neuvoksi kysyin Vihtoritonttu.
Minun pitäisi saada nyt ainakin säkillinen uutta unihiekkaa, että saisin vielä lapset nukkumaan, sanoi Nukkumatti.
Mistäs sitä unihiekkaa saa, kysyi Folke-tonttu.
Tietenkin höyhensaaren rantahietikosta, missään muualla ei ole aitoa unihiekkaa, vastasi Nukkumatti.
Eipä aikaakaan, kun he päättivät yksissä tuumin ajaa porovaljakolla höyhensaarille. Joulupukin porothan osaavat myös lentää ja muuntautua höyhenen kevyiksi.

 Höyhensaaret on salainen paikka, jonne ei yleensä pääse, kuin Nukkumatti, mutta poikkeustapauksessa sinne sai nyt mennä myös Folke ja Vihtori. He olivat nyt jo perillä ja lähtivät pikkulapioineen ja hiekkasäkkeineen tallustamaan pitkin höyhensaaren rantoja. Musti Murinan jäädessä vahtimaan porovaljakkoa.
Pian he palasivat täysinäisten unihiekkasäkkien kanssa ja Vihtori sanoi porovaljakolle,"nyt täyttä laukkaa kohti Menninkäisten Metsäkylää, sillä lapset pitää saada pian unten maille"
  Hetken kuluttua he saapuivat perille ja nyt, kun myös Folkella ja Vihtorilla oli säkillinen unihiekkaa,lähtivät he Nukkumatin avuksi nukuttamaan lapsia, sillä Nukkumatin voimat eivät olisi yksin riittäneet moiseen urakkaan.
 Yksi huiske vain kävi huiskin, haiskin ja viuhin vouhin, pitkin kylää, kun tontut ja Nukkumatti kävivät heittelemässä unihiekkaa lapsille.
Raskaan urakan jälkeen palasivat Folke, Vihtori ja Nukkumatti porovaljakon lämpimien vällyjen alle lepäämään ja nukahtivat myös itse saman tien.
Sen pituinen se.

torstai 17. joulukuuta 2015

Iltasatu: Joulutontut liikenteessä

 Joulutontut liikenteessä......
Heinolaan, Karkkilaan vai Nakkilan kirkon vaiheille....

Olipa kerrankin taas joulupukin tontut Folke ja Vihtori sekä Musti-koira matkalla suloisessa suomessamme porovaljakollaan.
  Taakse oli jäänyt jo Pupulan kylä, jossa kaikki lapset olivat olleet kilttejä, niin, että tonttujen ei tarvinnut merkitä muistilistaan yhtään tuhman lapsen nimeä, niin, että kaikille lapsille oli luvassa joululahjoja sitten, kun se aika koittaa. Mutta siihen oli vielä pitkä,pitkä aika.

Yksi tapaus jäi Pupulasta mieleen, nimittäin se Liisan kissanpennun katoaminen, mutta onneksi Musti- koira sen sitten löysi. Mitähän ne Liisa ja Riku muuten toivovat joululahjaksi, tuumasi Vihtori. Vaikea sanoa, kun lahjatoivehan on lähetetty Korvatunturille suoraan joulupukille. Liisa voi toivoa vaihteeksi jotain nukkea, kun hänellä on jo kissanpentu.Mutta mitähän Riku-poika mahtaa toivoa, miettivät tontut. Silloin Musti koira sanoo, että vuh,vuh. Aivan niin nyökkäävät tontut, Rikuhan voi toivoa koiranpentua tai ainakin leikkikoiraa.

Mutta nyt on aika tonttujen jo suunnitella seuraavaa kylää, jota he menisivät tutkimaan. Missä päin me nyt ollaan, kysyi Folke tonttu Vihtorilta. Hetkinen, kun katson kartalta. Me ollaan nyt siinä Nakkilan kirkon vaiheella, jos ymmärän oikein.
Siitä tulikin mieleeni, että tässä alkaa olla jo nälkä.
Eiköhän mennä Nakkilaan, niin saadaan syödä paljon nakkeja. Vuh,vuh, innostuu myös Musti-koira.Minä en ainakaan jaksa syödä pelkkiä nakkeja vatsaani täyteen. Minä tykkään nakkikastikkeesta tai nakkikeitosta, sanoo Folke-tonttu. No kyllähän sinä niitäkin saat siellä Nakkilassa, sanoo Vihtori. Kyllä, kyllä, sanoo Folke, mutta, kun minulla ei ole nyt suolaisen nälkä, pikemminkin makean nälkä.
Mihin sinä sitten haluaisit mennä, kysyy Vihtori. No Karkkilaan tietysti, vastaa Folke. Nyt tuli tontuille riita; Karkkilaan! Eipäs, kun Nakkilaan senkin karkkimaakari, sanoi Vihtori. Karkkilaanpas! Senkin nakkinenä, sanoi Folke.
Hiljaa senkin reikähammas! Sanoi puolestaan Vihtori. Vuh,vuh,vuh, haukkui sitten Musti ja Porotkin pysähtyivät ja katsoivat taakseen.
Sitten tontutkin ymmärsivät lopettaa. Aina eivät hekään jaksa olla kilttejä.
  Sitten he tekivät sellaisen ratkaisun, kun eivät osanneet päättää minne ajetaan, että annetaan porojen päättää.Eikä ohjata niitä Karkkilaan päin eikä Nakkilan kirkon vaiheillekaan.

 Oli iltapäivänokosten aika ja he painuivat lämpöisen lampaannahkapeiton alle nukkumaan. Tontuille oli suuri arvoitus missä he olivat sitten, kun heräisivät.
Vihtori nukahti heti ja näki unta, kuinka hän oli jossain nakkilalaisessa baarissa, jossa oli tarjolla läjäpäin nakkeja.
Pian Folkekin nukahti ja hän näki puolestaan unta, että oli karkkilalaisessa karkkikaupassa, jossa oli tarjolla kasapäin karkkeja.
  Pitkän tovin jälkeen, kun tontut heräsivät unestaan, ihmettelivät he sijaintiaan eli, että missä ollaan, mikä maa.
Porot olivat pysähtyneet ja söivät parasta aikaa heiniä. Heillä oli edessään iso heinäkasa. Tontut hieraisivat silmiään ja havaitsivat, että vieressä oli kunnantalo, jossa luki, että Heinola.
Niinpä, niin, kun porot saivat pitää päänsä, niin ne menivät tietenkin Heinolaan, koska heillä oli nälkä ja ne halusivat heiniä.
Sen pituinen se.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Iltasatu: Kadonnut kissanpentu

Kadonnut kissanpentu

Olipa taas kerran joulupukin uskolliset tontut Folke ja Vihtori matkalla jossain koti- Suomessa porovaljakolla, jota vetivät porot nimeltä Petteri ja Mutteri.
Tonttujen lisäksi kyydissä oli myöskin kauan kateissa ollut Folke-tontun Musti-koira. Se oli lähtenyt ajamaan takaa uhkaavalta näyttävää karhua ja jäänyt sille tielle.
   Folke oli luullut, että karhu olisi tehnyt Mustille jotakin kauheaa ja, ettei hän näkisi Mustia enää koskaan.
Mutta kävikin ilmi,että eläimet olivat ystävystyneet ja Musti oli asunut karhunpesässä kokonaisen vuoden.
Nyt se sai olla tonttujen kanssa porovaljakon kyydissä lämpimän peiton alla.
   Vähän matkan päästä he saapuivat lähelle erästä kylää, jossa asui paljon lapsia. Se merkitsi sitä ,että nyt ei saanut enää laiskotella, nimittäin tonttujenhan piti käydä kurkkaamassa ikkunoista, olivatko lapset kilttejä. Tämä kylä oli nimeltään Pupula. Koska täällä on nähty paljon jäniksiä ja pikkupupuja, koska kylässä oli porkkanaviljelmä ja puputhan pitävät porkkanoista.
 
    Nyt, kun tontuilla on mukana myös koira,ei heidän tarvitse käydä joka talon ikkunan takana, sillä Mustilla on kyllä niin hyvä vainu, että se havaitsee heti, jos joku lapsi ei ole kiltisti.
Folke-tonttu päästää Musti-koiran juoksemaan vapaasti ja se lähteekin innokkaasti tekemään kymmenen talon kierroksen.Jos ei se hauku, on kaikki kunnossa, mutta, jos se haukkuu, on jotakin vialla. Joku lapsi voi kiusata toista tai joku ei syö kiltisti kaurapuuroaan tai vastaavaa. Sellaisessa tapauksessa tontut käyvät katsomassa mistä on kysymys. Jos joku vaikka kiusaa toista, niin se merkitsee, että joululahjoja ei silloin ehkä saakaan, jos ei paranna tapojaan.

No niin, nyt on Musti- koira tutkinut jo yhdeksän taloa ja enää on yksi jäljellä. Montako taloa on silloin yhteensä, kysyy Vihtori-tonttu Folkelta. Tietenkin kymmenen, vastaa Folke, kun samalla kuuluu Musti-koiran ininää, ei niinkään haukkumista. Silloin Folke ja Vihtori juoksevat katsomaan mistä on kyse.
He huomaavat, että talon portailla istuu kaksi lasta Riku ja Lissu. Lissu itkee, mutta Riku lohduttaa häntä. Älä itke, kyllä se Töpöhäntä vielä löytyy. Nyt tontut ymmärtävät, että Lissun kissanpentu Töpöhäntä on kadonnut.
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen.Tuumivat tontut. Mistä ja miten voisimme löytää Lissun kissanpennun?
 Folke huomaa, että hei meillähän on Musti-koira, joka löytää vaikka neulan heinäsuovasta.Vihtorikin huomaa, että, joo sitähän se inisi, kun halusi tietää mistä on kyse.
Niinpä Folke sanoo nyt Mustille, etsi Töpöhäntä. Musti lähtee nuuhkimaan pitkin peltoja ristiin ja rastiin ja vinksin ja vonksin. Sieltä sun täältä ja täältä sun sieltä se etsii nuuhkien. Hei mihinkäs se nyt menee? Sehän törmää puuhun, kun ei kai huomaa sitä. Todellakin se tuli puun juurelle. Eikö Mustin vainu olekaan enää niin hyvä, kuin ennen.
 
Tontut huutavat Mustia takaisin. Tule tänne tse,tse.Kissanpentu on kai mennyt menojaan.
Mutta Musti ei tullut vaan haukkui puun juurella. Tontut lähtivät hakemaan tottelematonta koiraa. Mutta kuinka ollakaan, kun tulivat puun juurelle, kuulivat he jostain miau,miau. Silloin he huomasivat, että kissanpentu olikin korkealla puun oksalla. Se oli kiivennyt sinne, kun kissathan osaavat kiivetä puuhun. Mutta Töpöhäntä oli vielä niin pieni ja arka, ettei uskaltanut tulla alas.
   Silloin Folke-tontussa heräsi vanhat tarzanin vaistot, sillä hän oli leikkinyt tarzania pikkupoikana 120 vuotta sitten. Folke kiipesi puuhun, kuin tarzan, tai pikemmin, kuin orava. Sitten hän otti tonttulakin päästään ja laittoi kissanpennun siihen.
Hänellä oli pitkä naru taskussaan, joka oli Mustikoiran talutusremmi. Hän sitoi narun tonttulakkiin ja laski kissanpennun turvallisesti alas Vihtorin syliin.
Sitten he lähtivät viemään salaa kissanpentua Lissulle. Salaa sen takia, että joulutonttujen ei ollut lupa näyttäytyä ihmisille. He jättivät Töpöhännän lähelle portaita nurkan taa, josta Musti tönäisi kuonollaan sen kevyesti eteenpäin niin, että Lissu näkisi sen. Ja niin siinä kävi, kun Töpöhäntä sanoi miau Mustin tönäisystä, että Lissu näki taas kissanpentunsa. Riku nappasi sen äkkiä syliinsä ja vei Lissulle, jonka itku vaihtui nyt onnelliseksi nauruksi.
Sen pituinen se.
Huom! Voit myös kuunella sadun tästä

tiistai 8. joulukuuta 2015

Iltasatu: Mustin menetys

           
Mustin menetys

Olipa kerrankin joulupukin vanhimmat tontut Folke ja Vihtori matkalla juurikin pohjoisesta kohti suloisen suomemme maisemia juuri.
Linnut lauloi ja koirat haukkui ja karavaani kulki eli porovaljakko, tarkemmin sanottuna.
    Tätä porovaljakkoa veti ainoastaan kaksi poroa nimittäin Petteri ja Mutteri, kun kyydissä oli vain kaksi pientä tonttua. Silloin, kun itse joulupukki on liikkeellä, on hänellä valjakossaan ainakin kuusi poroa, sillä pukilla on niin paljon lahjoja kyydissä ,etteivät kaksi poroa, niitä jaksaisi vetää.
   Oho, taisin vähän torkahtaa sanoi Folke-tonttu. Ei ole ihmekään, sanoi Vihtori-tonttu. Sinähän söit, niin täyteen itsesi, että olit pyöreä, kuin jalkapallo ja tulit pyörimällä tähän porovaljakkoon. Minä söin vain puuroa ja massinmunia maidolla, kun sinä otit vielä niitä korvapuusteja. Niin, niitä syötäviä eikä lyötäviä, naureskeli Folke, sillä he olivat juuri vähän aikaa sitten ratkaisseet sen korvapuustiongelman eli niitä voi syödä tai korvapuustin voi myös lyödä korville, jos ei ole ollut kiltti. Korvatillikkaa ei taas voi syödä.

  Tontut jatkoivat matkaansa porovaljakolla ja taakse jäivät pikkuhiljaa Lapin tunturit ja vaarat. Joko nyt vaarat loppuivat, kysyi Folke-tonttu. Kyllä ne nyt loppuivat ne Lapin vaarat, mutta nyt onkin edessä toisenlaiset vaarat, sanoi Vihtori-tonttu. Ja niitä on paljon enemmän,kyllähän sinun pitäisi tietää, kun olemme niin monta kertaa kiertäneet Suomen nientä.
Nientä ja nientä ja kärpässientä.Mistä minä voin kaikkea muistaa. Sitäpaitsi minulla taitaa olla jonkinlainen mustin menetys, sanoi Folke. Olen siitä niin surullinen.
Tarkoitit kai muistin menetys, sanoi Vihtori ei, kun mustin intti Folke.
Voi, voi sinua höppänää, vaikka olet minua niin paljon nuorempi.
Minä olen jo 153 vuotta ja sinä vasta 140,sanoi Vihtori.
  No jos olet todellakin niin ulkona, kuin lumiukko, kerron sinulle vähän vaaroista, joita saattaa olla edessämme, sanoi Vihtori.
 
   Ensinnäkin liikenteen vaarat.Mäet, mutkat ja risteykset. Ruuhkat, liukkaus  ja ohitukset. Kylmä sää ja musta jää.
Niitä pitää varoa. Toisin, kuin Lapin vaaroja, jotka ovat korkeita lumihuippuja, jossa pitää varoa vain laskemasta suksilla puuhun.
Niin ja sittenhän on vielä esimerkiksi hirvivaara-kylttejä tien reunassa, vaikka ei niistä mitään vaaraa ole, jatkoi Folke.
   Eihän niistä sinällään mitään vaaraa ole, sanoi Vihtori, nehän ovat kilttejä eläimiä,mutta, kun ne voivat tupsahtaa metsästä yhtäkkiä auton eteen. Silloin voi loukkaantua sekä autonkuljettaja, että hirvi.
  
Onneksi meillä on kuitenkin porovaljakko eikä se voi törmätä hirveen. Nehän ovat lajitovereita ja kysyvät vain toisiltaan kuulumisia silloin, kun kohtaavat. Tähän tapaan: terve, moro, mitäpä poro? No eipä tässä juuri hirveempää.
 Folke jatkoi, että sittenhän on porovaljakoille omat vaaransa nämä sudet ja karhut, joista ei ihme kyllä ole liikennevaroituksia.
   Silloin viimeksi, kun olimme näillä metsämailla ja huolia vailla, porot vauhkoontuivat ja metsästä syöksyi eteemme karhu. Se jatkoi, kuitenkin matkaansa, kun koirani rupesi räksyttämään sille ja juoksi sen perässä metsään.Sen koommin en ole sitä nähnyt.
 Niinkös siinä kävikin tuumasi Vihtori.
    Näin siinä kävi tuumasi Folke-tonttu ja itseasiassa olemme nyt niin lähellä sen karhunpesää, että se näkyy tuolla vähän matkan päässä. Näetkö? Kyllä, kun katson kiikareilla, sanoi Vihtori. Siellähän näkyy joku karvaturri ovan suussa.
Hei nyt se haukkuu. Se ei ole karhu. Nyt tuli toinen karvaturri.Se murahtaa. Se on karhu.Se menee näköjään takaisin nukkumaan.Mutta koira juoksee meitä kohti iloisena. Hei sehän on Musti tse,tse. Nyt Folke ilahtuu. Hei sehän on minun oma Mustikoirani. Se on ystävystynyt karhun kanssa ja asunut vuoden sen pesässä.
Nyt Musti hyppää Folken syliin ja matka jatkuu onnellisesti, kun Folke sai takaisin menetetyn Mustinsa eikä muistinsa, kuten Vihtori väitti.
Sen pituinen se
Huom! Voit kuunnella sadun tästä



perjantai 4. joulukuuta 2015

Iltasatu :Korvapuustia ja - tillikkaa

 Korvapuustia ja- tillikkaa

Olipa kerran eli kerranpa oli joulutontut Folke ja Vihtori. He olivat matkustaneet läpi yön porovaljakolla tutkailemaan ovatko Suomen lapset kilttejä. He olivat siis matkustaneet pikemmin, kuin ajaneet, sillä he olivat nukkuneet, kun porovaljakko kulki eteenpäin aivan itsestään.Porot tunsivat kyllä reitin. Ainakin siihen asti ,kun Folke ja Vihtori rupesivat keksimään omia joskus vähän omituisiakin reittejään.
Herätys, sanoi Vihtori-tonttu Folkelle.
 
Olemme saapuneet ensimmäiseen etappiin eli Poroparkkiin. Nyt on aika syödä aamiaista. Okei minä haluan ainakin niitä Poroparkin puhalillia sanoi unenpöpperöinen Folke.
Tarkoitit kai lihapullia sanoi Vihtori. Niin juuri, niitä puh..ei, kun siis lihapullia, sanoi Folke. Vihtori sanoi, että lihapullia muka heti aamusta, kyllä minä olen sitä mieltä ,että sinä tarvitsisit nyt oikein kunnon korvapuustin, tuhahti Vihtori.
Mitä pahaa minä olen muka tehnyt, että ansaitsisin korvapuustin ihmetteli Folke-tonttu.
Sinä ymmärsit nyt väärin, sanoi Vihtori-tonttu. En tarkoittanut nyt sellaista korvapuustia, jonka joulupukin muori antoi sinulle, kun näpistit yhden pullan ennenkuin muori antoi siihen lupaa. Eli hän läpsäisi sinua vähän korville.
Niin muistan sen, kun hän oli juuri leiponut korvapuusteja, jotka tuoksuivat hyvältä enkä malttanut mieltäni vaan näpistin siitä pelliltä yhden korvapuustin, mutta sainkin sitten toisenlaisen korvapuustin.Eikö olekin hassua, että sama sana voi tarkoittaa sekä mukavaa, että ikävää?

Mutta sekaannustaen välttämiseksi kannattaa välillä, kuten tässä tapauksessa käyttää korvapuustista sitä toista nimitystä sanoi Vihtori-tonttu. Mikäs se on, kysyi Folke-tonttu.
Se on tietenkin korvatillikka, sanoi Vihtori-tonttu.
Onkos se sitä syötävää korvapuustia, kysyi Folke. Ei, kun se on se lyötävä korvapuusti. Toisin sanoen korvatillikka.
Asia selvisi, mutta nyt alkoi tontuilla jo tulla kiire aamupalalle. Folke sanoi, että nyt kyllä tahdon jo viimeinkin sen vastaleivotun korvapuustin aamupalaksi ja palanpainikkeeksi tillikan maitoa. Tarkoitit kai tilkan maitoa,etkä tillikan sanoi Vihtori. Niin juuri korvatillikan ja tilkan maitoa. Mitäs sinä nyt höpäjät, etkö ole vieläkään kunnolla herännyt, kun sanat menevät vieläkin sekaisin, sanoi Vihtori. Muista nyt mitä tilaat siellä Poroparkin baarissa. Kyllä, kyllä. Mennään jo aamiaiselle.

Sivumennen sanottuna Poroparkki on sellainen paikka, joka on vähän ennen Lappia, kun mennään etelästä pohjoiseen, mutta vähän jälkeen Lapin, jos mennään pohjoisesta etelään.Se ei ole enää Rovaniemeä, mutta kaukana Kokkolasta ja sen tietävät vain porot ja tontut sekä sauna-että joulupukin tontut sekä keijukaiset ja muutamat ihmistontut.
Siellä on kauppa, josta voi ostaa kaikenlaista tavaraa, kuten poroille tiukuja,valjaita ja vankkureita ja tontuille erilaisia esineitä.
Siellä on myöskin baari, jossa porot saavat jäkälää syödäkseen ja tontut taas tonttujen ruokaa.
Tuokaa jo ruokaa huokaa Folke ja Vihtori pöydässään, sillä asiakkaita oli niin paljon, että piti hetken odottaa.

Vihdoin baarin emäntä Aslakka Näkkärijärvi tuo tontuille mahtavat annokset. Siinä on toki korvapuusteja, mutta on myös terveellistä, puuroa, massinmunia, maitoa ja muita.
Tontut alkavat syömään innolla ja syövät mahansa täyteen.Nyt voidaan vihdoinkin jatkaa matkaa tuumaa Vihtori. Niin lähtevät tontut kohti tuntemattomia seikkailuja porovaljakollaan. Matka on mukavaa ja tasaista ja poronkellon soivat, kuin tuutulaulua, niin, että tontut melkeinpä nukahtavat siellä vällyjen alla. Sen pituinen se.
Huom! Voit myös kuunnella sadun tästä


tiistai 1. joulukuuta 2015

Iltasatu: Folke ja Vihtori revontulien lumoissa


Folke ja Vihtori revontulien lumoissa

Olipa kerran eli kerranpa oli kaukana, kaukana Korvatunturilla kaksi joulupukin tonttua nimeltään Folke ja Vihtori.
Heidän kiireellisin aikansa oli tietenkin lähempänä joulua, kun piti valmistaa kovalla kiireellä lasten toivomia joululahjoja pukin konttiin. Silloin, kun jouluun on vielä pitkä aika, tahtoo tontuilla tulla vähän aika pitkäksi eikä aina jaksa tonttuillakaan eli hassutella.
   
Yksi mukava tehtävä on tontuilla kuitenkin silloin, kun pääsevät ajelemaan joulupukin porolla ympäri Suomen ja tutkailemaan ovatko lapset kilttejä. Monta jännittävää retkeä on Folkella ja Vihtorilla jo takana, sillä onhan heillä ikääkin jo toistasataa vuotta. Juuri nytkin he ovat lähdössä tutkimusmatkalle makoisalle, sillä matkaevääksi he ovat saaneet joulupukin muorilta karkkeja, mutta pääasiassa xylitolikarkkeja, sillä hammaspeikko ei saa yllättää varsinkaan tällaisella reissulla.
 No niin, kun matkatavarat on pakattu eli xylitolikarkit, näkkileivät, reikäleivät, maitopullot, juustot, makkarat ja muut sekä lämpimät vaatteet, turkit, huovat, villasukat, raappahousut ja vilttitossut voi matka alkaa ympäri Suomen.
Folke ja Vihtori vilkuttavat joulupukille ja joulupukin muorille, kun porovaljako pinkaisee matkaan.

On jo alkuilta ja pikkulasten nukkumaanmenoaika.
Folke ja Vihtori istuvat reessä lämpimissä huovissaan ja innoissaan uudesta matkasta.
He tuijottavat taivaalle ja havaitsevat, että onpas taivas tänään erityisen kaunis.Se johtuu siitä, että taivaalla on revontulet.
Folke kysyy Vihtorilta, että mistä nuo revontulet syntyvät, kun minä tunnen vain ketturepolaisen, joka ei kyllä moiseen taideteokseen pystyisi.
Vihtori sano, että taivaalla kiitää sellainen tulikettu, jolla on erivärisiä soihtuja hännässään. Niillä se sitten maalailee taivaankantta. Sillä on pilven päällä erivärisiä maalipurkkeja, joihin hän käy kastamassa aina välillä häntäänsä ja sipaisee taivaalla aina uudenvärisen vananan. Tulikettu osaa nimittäin lentää, sillä se on syntynyt taivaanrannanmaalariksi, jolla on tuo lentämisen taito. Näin ainakin väittävät Kyöpelinvuoren tähtitieteilijät. Heilläkin on tosin asiasta vain uskomus. Parempaa selitystä ei kuitenkaan ole keksitty ja jostakinhan niiden revontulien täytyy sinne syntyä.
  
Tässä vaiheessa Vihtori huomaa, että Folke on jo nukahtanut.
Nyt Vihtorikin asettu pitkäkseen ja jää vain ihailemaan kaunista taivasta.
Revontulien lisäksi hän näkee myös lukemattomat tähdet ja alkaa laskea niitä...otava on eräs tähtikuvio. Siinä on seitsemän tähteä, vai näenkö oikein. Yksi, kaksi, kolme, neljä, kuusi eikun viisi, kuusi vai laskinko jo tuon yhden, kuusi, seitsem...ja sitten Vihtorikin nukahtaa...porot jatkavat kulkuaan, sille ne kyllä tuntevat reitin.
Sen pituinen se....  Huom! Voit myös kuunnella sadun tästä


tiistai 24. marraskuuta 2015

Iltasatu: Musti-koirasta vahtikoirien kuningas

 Iltasatu 05

Olipa kerran jossain kaukana Satumaan Satukylässä kaksi joulupukin vanhinta tonttua Folke ja Vihtori sekä koiransa Musti Murina, joka osasi paljon enemmän, kuin muut koirat eli lukea, laskea ja laulaa, mutta ei istua.Aina, kun sille sanottiin ISTU!, niin se pani maate.
Näiden kaverusten kotihan on Korvatunturilla,mutta kesällä he viihtyvät Satukylässä puutarhatonttujen ja muiden kavereidensa kanssa.
Tänään on Satukylässä mielenkiintoinen päivä, sillä siellä vietetään puutarhajuhlaa ja vieraaksi kyläpäällikkö Sami Kuupas on kutsunut jopa Satumaan prinsessa Meri Aavan, joka asuu satukylän tuolla puolen. Nähtyään tämän kaunin prinsessan ovat Folke ja Vihtoritonttu ihastuneet Meri Aavaan niin syvästi, että kumpikin haluaisi päästä prinsessan puolisoksi ja samalla saisivat omakseen puoli Satumaan valtakuntaa.
Prinsessa laittaa tontut koetukselle, jonka perusteella hän ehkä valitsee prinssikseen jomman kumman tontuista.
Prinsessa Meri Aava sanoo, että näyttäkääpäs kumpikin erikseen, miten hyvin saatte Mustikoira Murinan tottelemaan. Jep, jep sanoi Vihtori-tonttu joka halusi aloittaa.Hän komensi ensin Mustia ja sanoi, hae päivän lehti ja Mustihan nouti sen postilaatikosta tuota pikaa. Sitten Folke sanoi: Lue pääkirjoitus, ja Mustihan luki, vaikka ei toki osannut puhua, mutta kuitenkin. Sitten Vihtori sanoi: Laula Satumaa-tango ja sehän onnistui Mustilta hyvin, vaikka sanoista ei saanutkaan oikein selvää.
Sitten prinsessa sanoi, että eikö Mustia pitäisi käskeä istumaan välillä?
Prinsessa vain ei tiennyt, että Musti ei osannut istua, ainakaan käskystä.Hän pyysi molempia tonttuja, että käskekää sen nyt istua.Mutta molempien tonttujen käskyjen jälkeen se pani maate.
Tämän jälkeen prinsessa sanoi, että hyvä on. Jos ette kumpikaan saa edes koiraa istumaan, niin kuinka voitte kuvitella, että istuisitte itse joskus Satulinnan valtaistuimella.Tämän perusteella en ota teistä kumpaakaan puolisokseni, mutta Mustikoiran haluan hovin omaksi koiraksi, kun se on niin viisas, vaikka ei osaakaan istua, mutta senkin minä sille kyllä opetan.
Niin jäivät tontut surullisena katsomaan, kun Musti vietiin prinsessa koiraksi ja he itse jäivät nuolemaan näppejään.
Ja tarina kertoo, että, kun prinsessa Meri Aava vei Musti Murinan Satumaan tuolle puolen hoviin, hän nimesi Mustin hetimiten vahtikoirien kuninkaaksi.Hovineidit nostivat sen valtaistuimelle, laittoivat kruunun päähän ja sanoivat: Teidän majesteettinne.
Arvatkaa mitä tapahtui? Musti alkoi heti istua valtaistuimella, kuin paremmatkin kuninkaat. Prinsessa antoi sille koiranmakkaraa ja sen jälkeen, kun sille vain sanottiin, teidän majesteettinne, se rupesi istumaan.Mitä tästä opimme? Kyllä vanha koirakin voi oppia vielä istumaan. Sen pituinen se.
Huom! Voit myös kuunnella sadun tästä


maanantai 16. marraskuuta 2015

Iltasatu Kansanvalituspäivä ja lukeva koira

 Iltasatu 04
Kansanvalituspäivä ja lukeva koira

Olipa kerran kaukana satumaassa kylä, joka oli tietenkin satukylä. Siellä tontut, keijukaiset ja menninkäiset ahersivat puutarha-ja puhdetöissä. Vakituisten asukkaiden lisäksi siellä oli myös joka kesä pari joulutonttua, tai pitäisikö sanoa tässä tapauksessa kesätonttua. He olivat joulupukin uskollisimmat tontut Folke ja Vihtori sekä koiransa Musti Murina,
jotka näin kesäisin viihtyivät aina Satukylässä kesätöissä, kun ei joulupukin pajassa ollut juuri mitään tekemistä.
He olivat nyt matkalla toritapahtumaan, kun olivat juuri lukeneet kylän ilmoitustaululta, että tänään on koko kansan valituspäivä. Tapahtumiin piti tuoda omia asioita, jotka painavat mieltä.

No niin tontut saapuivat torille, jossa olikin jo kansaa koolla ja kyläpäällikkö Sami Kuupas oli jo valmiina puhujakorokkeella.
Hän näki Folken ja Vihtorin sekä Musti Murinan siinä eturivissä. Hän kysyi ensimmäisenä Folkelta, mitäs sinä oikein niiskutat ja yrität sanoa jotain. Folke sanoi, että minulla on se ongelma, että minulla on juokseva nenä. Juokseeko se vain nyt vai useamminkin kysyi Sami Kuupas. Se juoksee melkein aina niiskutti Folke, mitä sille voisi tehdä. Jos sinun nenäsi kerran juoksee niin, että et meinaa pysyä perässä niin käske sen välillä kävellä. Sanoi Sami Kuupas. Kiitos neuvosta vastasi Folke, vaikka en ole kylläkään koskaan kuullut kävelevästä nenästä. Melkein kaikillahan on kuitenkin aina välillä juokseva nenä.Mitenkähän sen saisi käveleväksi, pitää kai käydä nenälääkärillä.
   Onko Vihtorilla joku asia? Minä valittaisin sitä, kun täällä Satukylässä ei ole kunnon koirakoulua. Mitäs sinä sellaisella tekisit kysyi kyläpäällikkö. En minä tekisikään, mutta koirani Musti Murina.Se on kyllä muuten viisas koira. Se osaa laulaa ja jopa lukea lehteä, mutta se ei osaa istua.
No onko sen koiran nyt pakko aina istuakaan, sanoi Sami Kuupas. No ei sen aina tarvitsisi istua, mutta meitä vaan ärsyttää se, kun sen pitää lukea sanomalehteä aina sohvallamaaten eikä siihen mahdu sitten kukaan kunnon tonttu enää istumaan.No etkö voisi pyytää sitä ulos riippukeinuun lukemaan lehteä,nyt, kun on niin komeat kesähelteetkin, sanoi Sami. Sehän siinä juuri onkin ongelma, kun on ollut liian hyvät säät, Mustillahan pitäisi olla aina koiranilma.
  Ei hätää, nimittäin säätiedotus on luvannut ainakin pariksi viikoksi koiranilmaa, eli sehän sopii varmasti hyvin Mustille ja se voi mennä sitten vaikka sinne riippukeinuun lukemaan sanomalehteä.
Paitsi, että siinä on vain yksi ongelma, sanoi Vihtori-tonttu, kun nimittäin koiranilmallahan yleensä aina sataa. Silloinhan sanomalehtikin kastuu eikä Musti voi sitä silloin lukea.
Tähän löytyy helppo ratkaisu, sanoi Sami Kuupas, laittakaa jalkoihinne kumisaapas,sitten ottakaa vateen sarjot, ei, kun sateenvarjot.
Sitten, kun Musti haluaa mennä riippukeinuun lukemaan sanomalehteä koiranilmalla, niin te pidätte Folken kanssa sateenvarjoja suojana, niin, ettei Mustin sanomalehti pääse kastumaan.

Mu, mu, mutta eihän me Folken kanssa päästä sitten tekemään mitään, kun meidän pitää pitää koiralle sateenvarjoa.
Ettehän te tekisi kuitenkaan muuta, kun menisitte sohvalle löhöämään, kun se olisi viimeinkin vapaana, sanoi Sami.
Mutta onko tämäkään nyt välttämättä oikein, kun koiranhan pitäisi olla ihmisen paras palvelija, tuumasi Vihtori.
Niin,niin ihmisen, sanoi Sami, mutta tehän olettekin tonttuja, ettekä oikeita ihmisiä.
Vihdoin Folke-tonttukin avasi suunsa ja sanoi, että toisaalta, kyllähän Musti Murina on meille, niin paljon ollut avuksi monessa asiassa, että kyllä kai me voidaan suoda hänelle kunnon lukuhetkiä koiranilmalla.
Eikä aikaakaan, niin alkoi saataa ropisemaan ja Musti ryntäsi ulos sanomalehden kanssa, hyppäsi riippukeinuun ja Folke ja Vihtori tulivat saman tien sateenvarjoineen molemmin puolin keinua, niin etteivät Musti eikä sanomalehti kastuneet.
Sen pituinen se.
Huom! Voit myös kuunnella sadun tästä

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Iltasatu Kesäkekkerit ja Vesihiisi

 Iltasatu 03


Olipa kerran jossain untenmailla pieni ja pippurinen Satukylä.
Kylän päällikkö tai paremminkin pormestari Sami Kuupas oli jälleen kerran järjestämässä puutarhatonttujen kesäkekkereitä, kun hän huomasi uhkaavat taivaanmerkit.
Hän oli juuri syömässä lounasta ja ajatteli mennä ruokalevolle vuoteeseen, mutta vilkaisi samalla luoteeseen.
Siellä päin taivaalla näkyi synkkiä ukkospilviä. Mikäs nyt neuvoksi, kun viikonlopulla pitäisi olla puutahratonttujen kesäkekkerit ja paikat pitäisi saada ennen sitä kuntoon ja muutenkin korjata satoa tähän aikaan kesästä. Eikö olekin hassu sanonta tuo sadonkorjuu, vaikka eihän mikään ole rikki.Se tarkoittaa vaan, että sato on kypsää eli marjat, viljat omenat ja muut ovat niin kypsiä, että ne voi korjata pois.

Mutta nyt siis nurmikko pitäisi haravoida, kypsät marjat poimia pensaista, omenat puusta, perunat maasta,hyttyset päästä pistelemästä, grillit puhdistaa,roskat kerätä ja vaikka mitä.
Puhumattakaan itse kekkereiden kestityksestä, joka on se kaikkein vaativin homma.
  Juuri, kun pitäisi alkaa hommiin, huomaa Sami Kuupas ikävän yllätyksen.
Minkä takia sade- ja ukkospilvet  lähestyvät Satukylää uhkaavasti, vaikka säätiedotus lupasi aurinkoista. Meneekö tässä nyt koko kekkerit lekkeripeliksi tuumii Sami Kuupas.
Tällaisessa tilanteessa on kyllä pakko pitää hätäkokous,päättää pormestari Sami Kuupas.
Hän kutsuu koko kylän koolle Satukylän oman saturadion kautta."Huomio, huomio kaikki puutarha-,joulu-, ja saunatontut sekä keijut ja menninkäiset koloissanne. Lähtekää nyt heti hätäkokoukseen uhkaavan sään vuoksi satukylän keskustorille.
Eipä aikaakaan, kun koko kylä oli koolla.Siellä olivat niin joulutontut Folke ja Vihtori, sauntatontut Laude Liina ja Viljami Vihtahousu, puutarhatontut Merja Mahu ja Taneli Temmeltäjä, muutamia mainitakseni.
Sami Kuupas aloitti puhujakorokkeelta."Kuten olette kaikki havainneet, vastoin kaikkia sääennusteita meitä uhkaa kuitenkin lähestyvä ukkosrintama synkkine pilvineen. Se tarkoittaa sitä, että minun täytyy perua koko satukylän kesäkekkerit tällä kertaa."
  Buu,buu, kuuluu yleisöstä ja  valtava vihellyskonsertti. Ei, ei meidän parasta kesätapahtumaa ei saa perua, huutaa yleisö.

Minä en ainakaan halua ottaa sellaista riskiä, että sade kastelee meidät ja ukkonen jyrisee ja salamat leiskuu kaataen meidän kekkeripöydät. Kuinka te voitte taata, ettei niin tapahtuisi, sanoo Sami K.
   Kukaan ei puhu mitään vähään aikaan, kunnes hetken kuluttua Taneli jotain  saneli ja anteeksi aneli, nöyrästi.
Voitko puhua vähän kovempaa sanoi Sami Kuupas. Kröhöm, kröhöm, kakaisi Taneli kurkkuaan ja aloitti, no, kun mi,kun minä tuota olin järvellä uimassa ja taisin siinä tuota, tuota ellen väärin tuota muista vähän puhua rumia. Sinäkö olet puhunut rumia! Sanoi Sami Kuupas. Niin, kun tuota minun uikkareistani katkesi kuminauha ja joku taisi nähdä ja nauraakin siinä minulle. Sitten minä suutuin ja puhuin rumia.

Tiedätkös mitä se merkitsee, jos puhuu vedessä rumia kysyi Sami.
Kyllä minä tiedän vastasi Taneli, mutta en silloin muistanut siinä tilanteessa.
Sami jatkoi, niin, jos joku uskaltaa puhua vedessä rumia, se merkitsee sitä, että silloin paha noita Vesihiisi suuttuu ja laittaa noitavoimillaan myrskyn merkit liikkeelle.Silloin alkaa sataa, salamoida ja ukkonen jyrähdellä.
  Sitten pyysi saunatonttu Viljami Vihtahousu puheenvuoroa. Herra pormestari, hyvät naiset ja herrat. Minä tunnen henkilökohtaisesti löylynhengen Hiski Häkähousun. Hän kertoi minulle kerran kuinka paha noita Vesihiisi lepytetään.
Sen joka on puhunut rumia vedessä, on heitettävä sinne veteen kuumia kiviä, niin monta, kuin on sanonut niitä rumia sanoja vedessä.
  Niinpä päätettiin, että Tanelitonttu menee hetimiten lämmittämään rantasaunan ja, kun se on lämmennyt, heittää kuumat kivet järveen lapiolla, etteivät sormet pala.
Vierähti muutama hetki ja tontun tovi, niin ihme tapahtui. Pilvet poistuivat, taivas selkeni ja aurinko paistoi. Eli Taneli oli siis heittänyt ne kuumat kivet veteen.
Oli jo ilta ja kaikki menivät onnellisina nukkumaan ja odottamaan huomista kekkereiden valmistelua.
Sen pituinen se.


torstai 12. marraskuuta 2015

Puutarhatonttujen missikisat

 Iltasatu 02

Olipa kerran jossain aavan meren tuolla tai tällä puolen satumaa, missä onnen kaukorannalla jalka lipsahtaa rantahietikolla sateenkaaren päähän. Sillon huomata saa aarrearkussa olevien aarteiden määrän. Aina joskus.
Siellä satumaassa asui tai asuu ehkä tälläkin hetkellä onnellinen peikkojen, tonttujen, menninkäisten ja keijujen kansa. Unohtamatta hyviä haltijoita ja mitä niitä nyt onkaan.
   Me ihmiset emme tiedä satumaan sijaintia, koska me emme pääse sinne, kuin korkeintaan unissa.
Harmittavaa tässä on sekin, kun emme niitä unia aina niin tarkkaan muista. Joka tapauksessa onhan se hauskaa päästä joka yö untenmaille, jossa myös satumaa sijaitsee.
  Kaikki eivät ole huomanneet, että, kun oikein pinnistää, niin voi nähdä myös valveunia ennen, kuin nukahtaa.
Iltasatusetäpä muistaa niitä valveunia enemmän, kuin lääkäri määrää, nimittäin lääkäri sanoo, että liika valveunien näkeminen alkaa pitkän päälle väsyttää niin paljon, että ei jaksa nähdä enää tavallisia unia.
  Nyt saatte kuulla kuitenkin sellaisesta valveunesta, että se on aivan totta. Näin sen on ainakin iltasatusetä nähnyt.
Nimittäin Satumaan Satukylässä sattui vähän aikaa sitten mielenkiintoinen häppeninki eli tapahtuma. Siellä järjestettiin  Satukylän missikisat. Tarkemmin sanottuna puutarhatonttujen missikisat.
Kilpailujen suojelijana oli itseoikeutetusti kyläpäällikkö Sami Kuupas ja  tuomariston jäseniä olivat joulutontut Folke ja Vihtori, sillä tuomaristossa ei saanut olla yhtään puutarhatonttujen edustajaa sillä hehän saattaisivat äänestää jotain tuttua tai sukulaistaan, vaikka joku muu voisi ollakin parempi. Näin ollen  tuomaristossa oli siis kaksi joulutonttua plus  saunatonttu Liina Laude,kotivaratonttu Sahdas Puttuma ja vielä Lyyli Keiju sekä eläinten edustajana Musti Murina. Tämä sen takia, että jos tuomarit olisivat liian kilttejä, niin kyllähän Musti osaa ainakin haukkua.
   Alkukarsintojen jälkeen loppukisaan tonttujen missitittelössä on päässyt viisi edustajaa. Osanottajat ovat kilpailujen ennakkosuosikki, ainakin omasta mielestään on Minna Sassi, sitten välillä ehkä liikaakin meikkaava Maikki Meski, sitten vähän eksoottisemman näköinen Meeri Sukka, seuraavana hauskannäköinen Hanna Hessu ja puutarhan pulmunen Merja Mahu.
   No niin uimapukukierros on jo tehty. Jäljellä on enää tonttujen iltapukukierros. Ensimmäisenä astelee lavalle itsevarma Minna Sassi, joka ainakin omasta mielestään on parasta missiainesta. Hän on laittanut jalkaansa selvästikin liian korkeat korkokengät, kun meinaa lentää heti nokalleen, niinpä hänen onkin käveltävä nyt estradin yli polvet koukussa. Siinä taisi mennä pisteet sivu suun ja vielä Mustikoirakin haukkui perään. Seuraavana kilpailija numero kaksi Maikki Meski. Kansa kohahtaa ja Musti alkaa oikein haukkua räksyttää. Maikki Meski on nimittäin laittanut niin hirvittävän näköisen meikki -maskin naamaansa, että muistuttaa melkein Milla Magiaa tai jotain noita-akkaa. Meeri Sukka astelee seuraavaksi hillitysti lavalle varvastossut jalassaan ja päällään joku kietaisuhame ja kasvoillaan joku burkha,josta ei näy hänen kasvojansa ,ainoastaan silmät pienestä raosta. Vaikea tällaista missiä on arvostella.

Mitä nyt, kansa hörähtää nauramaan, kun lavalle astelee variksen pelätin, vai, hetkinen ei kyllä se on tietenkin hauskuuttelijatonttu Hanna Hessu, joka on pukeutunut variksen pelättimeksi ja laittanut kepin puseronsa sisään, niin, että kädet ovat suorassa, kuin linnunpelättimellä. Saa nähdä saako hän tällä lisäpisteitä. Ainakin ylimääräiset naurut.
Enää on jäljellä Merja Mahu, jolla on myös mielenkiintoinen ahu...ei kun siis asu. Hänellä on päässään tonttulakki, johon on kiinnitetty kivasti pari kissankelloa, marjatertuista tehty hame ja kaalinlehdistä asun yläosa sekä pikkuporkkanoista tehdyt korvakorut.
Enää on jäljellä  vaikea tehtävä. Ensimmäiseksi valitaan lehdistön ihannetonttutyttö. Kuten arvata saattaa, lehdistön ihannetytöksi ja samalla myös perintöprinsessaksi nimetään Hanna Hessu, seuraavaksi valitaan vielä toinen perintöprinsessa. Se on yllättäen Minna Sassi. Yllättäen omasta mielestään, nimittäin hän piti itseään varmana voittajana eikä yleisö taas uskonut, että hän saisi edes perintöprinsessan titteliä.
Mutta sitten jännitys kiristyy ja yleisö piristyy seuraamaan tarkemmin kisaa.
Sitten kilpailun suojelija ja kuuluttaja Sami Kuupas ilmoittaa, että voittajamissi ja tämän vuoden puutarhatonttu on iki-ihana Merja Mahu. Hänet kruunataan nyt uudeksi miss puutarhatontuksi, jonka päähän laitetaan voikukkaseppele ja palkinnoksi hän saa lisäksi paljon kuuluisuutta sekä ilmaiset marjamehut koko vuodeksi.
Sen pituinen se.
Huom! Halutessasi voit myös kuunnella sadun allaolevasta klipistä!





keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Iltasatu: Folke-ja Vihtoritonttu Satukylässä

 Iltasatu 01

Olipa kerran satukylä, jossa asuivat niin tontut, peikot,mennikäiset, kuin keijukaisetkin sulassa sovussa keskenään.
Vahinko vaan, että ihmiset eivät heistä mitään tienneet, kun eivät voineet niitä nähdä edes suurennuslasilla tai kiikarilla.
Se olisi nimittäin ihmisille hyödyllistä nähdä kuinka eletään sulassa sovussa ikään,kokoon,rotuun, sukan- tai tukanväriin katsomatta.
 Satukylän asukkaat elivät omassa näkymättömässä maailmassaan, siis ihmisille näkymättömässä.
Satukylässä ei uskottu kuiviin tosiasioihin vaan kaikki oli ihanaa satua.
   Oli kesä ja kärpäsiä ja pisteleviä nokkosia, mutta kukaan ei halunnut tehdä kolttosia, ainakaan tahallaan.
Satukylässä asuivat muunmuassa Folke ja Vihtori-nimiset tontut osan aikaa vuodesta, sillä he olivat joulupukin tonttuja, jotka pääsivät ainakin kesäksi viettämään aikaansa Satukylään. Varsinaisestihan he asuivat Korvatunturilla joulupukin lempeässä, mutta tiukassa komennossa valmistaen pukin pajassa lapsille leluja ja muuna aikana tutkien ikkunan takana ovatko  lapset kilttejä.
  Satukylässä oli kaikki elämään tarvittavat asiat, kuten ihmistenkin kylissä. Oli tonttukoulu, jossa ei kuitenkaan saanut tonttuilla, oli tonttu-ja peikkolasten päiväkoti, ikäihmisten tai siis ikätonttujen,peikkojen ja muiden palvelutalo, päiväkerho ja yökerho. Kirkko keskellä kylää ja kaikkea muuta sälää.
  Siellä oli myös paloasema,kirjasto,lääkäri ja räätäli. Moni ei uskoisi, että räätäli on Satukylässä aivan yhtä tärkeä, kuin lääkäri. Nimittäin ainakin peikkojen vaatteet ovat tämän tästä rikki ja risaisia, niin, että niitä eivät muut osaisi korjata, kuin räätälit. Onhan kylässä myös parturi, mutta varsinkaan juuri peikot eivät sinne jostain syystä kovinkaan usein mene.
Varsinkin yksi ryhmä, joka ei parturia kaipaa, on Peikkobändi Kuperkeikka, joka haluaa pitää pitkää tukkaa, kuten esikuvansa The Piiples. Nimi johtuu siitä, kun ne laulaa niin piipittävästi. Piipleksien tukka oli alunperin jäänyt pitkäksi sen vuoksi, että niiden manageri, jolla oli ärrävika sanoi ennen konserttikiertuetta koko bändille, että ennen, kun lähdette matkaan teidän pitäisi kaikkien käydä palturilla. Piiplesit ajattelivat, että mitähän palturia se nyt puhui, kun eivät tienneet, että Mauno Manakeri ei osannut sanoa ärrää. Niinpä bändi lähti kiertueelle käymättä parturissa ja sen jälkeen pitkästä tukasta tuli suuri muoti koko maailmaan.
Mutta ei kerrota enempää näistä bändeistä, sillä nyt ei ole vielä Satukylän rokkifestareiden aika.
  Nyt on nimittäin Satukylässä pihatalkoot joka talossa ja torpassa.
Koko kylä kompostoi, haravoi,nurmikoi ja koiperhonenkin odottaa parempia aikoja, että pääsisi lentelemään kukasta kukkaan. Kukkia ei kuitenkaan ole vielä paljoa sillä niitä vasta istutellaan.
Hei mitäs täällä seisoskellaan! ...kuuluu pian huuto, kun paikalle saapastelee tonttujoukkojen komentaja ja kyläpäällikkö Sami Kuupas. Kylän peikot ja tontut sekä muutama menninkäinenkin ovat kokoontuneet Satukylän torille kuulemaan käskynjakoa eli kuka mitäkin tulisi tekemään puutarhatonttujen talkoissa.
Sami Kuupas tarkistaa talkoolaisten varusteet ja huomaa, että Folke ja Vihtori-tontuilla on aivan sopimattomat varusteet näihin talkoisiin. Heillä on nimittäin lumilapio ja lumikola. He ovat Lappilaisina niin tottumattomia kesätalkoisiin.
 Sami sanoo, että nyt käytte hakemassa varastosta kunnon välineet,haravan ja kottikärryt. Kyllä kai me saamme kuitenkin kolajuomaa, sanoo kyseisen juoman ystävä Folke. Kaikella on aikansa, sanoo Sami Kuupas. Aika on kylvää ja aika on niittää, jos niitettävää riittää. Aika on haravan ja kompostin siksi ne teille nyt kai ostin. Tontut ja peikot nyt töihin jo siis ja menninkäisetkin mukaan nyt pliis.
 Lehdet ja roskat pois haravalla saa, mitään ei näy pian nurmikolla, haa, kun haravat, kuokat ja puutarhasakset liikettä saakoon, pois joutaa myös sukset.
Näillä iskulauseilla sai Sami Kuupas Satukylän asukkaisin vipinää, niin että nyt jo kaikkia väsyttää.
Nyt siis kiitokset tontuille, peikoille sekä menninkäisilleja keijuille,sillä Satukylä joutaa nyt unten maille.
Sen pituinen se