Iltasatu: Mustin menetys

           

Mustin menetys

Olipa kerrankin joulupukin vanhimmat tontut Folke ja Vihtori matkalla juurikin pohjoisesta kohti suloisen suomemme maisemia juuri.

Linnut lauloi ja koirat haukkui ja karavaani kulki eli porovaljakko, tarkemmin sanottuna.

    Tätä porovaljakkoa veti ainoastaan kaksi poroa nimittäin Petteri ja Mutteri, kun kyydissä oli vain kaksi pientä tonttua. Silloin, kun itse joulupukki on liikkeellä, on hänellä valjakossaan ainakin kuusi poroa, sillä pukilla on niin paljon lahjoja kyydissä ,etteivät kaksi poroa, niitä jaksaisi vetää.

   Oho, taisin vähän torkahtaa sanoi Folke-tonttu. Ei ole ihmekään, sanoi Vihtori-tonttu. Sinähän söit, niin täyteen itsesi, että olit pyöreä, kuin jalkapallo ja tulit pyörimällä tähän porovaljakkoon. Minä söin vain puuroa ja massinmunia maidolla, kun sinä otit vielä niitä korvapuusteja. Niin, niitä syötäviä eikä lyötäviä, naureskeli Folke, sillä he olivat juuri vähän aikaa sitten ratkaisseet sen korvapuustiongelman eli niitä voi syödä tai korvapuustin voi myös lyödä korville, jos ei ole ollut kiltti. Korvatillikkaa ei taas voi syödä.

  Tontut jatkoivat matkaansa porovaljakolla ja taakse jäivät pikkuhiljaa Lapin tunturit ja vaarat. Joko nyt vaarat loppuivat, kysyi Folke-tonttu. Kyllä ne nyt loppuivat ne Lapin vaarat, mutta nyt onkin edessä toisenlaiset vaarat, sanoi Vihtori-tonttu. Ja niitä on paljon enemmän,kyllähän sinun pitäisi tietää, kun olemme niin monta kertaa kiertäneet Suomen nientä.

Nientä ja nientä ja kärpässientä.Mistä minä voin kaikkea muistaa. Sitäpaitsi minulla taitaa olla jonkinlainen mustin menetys, sanoi Folke. Olen siitä niin surullinen.

Tarkoitit kai muistin menetys, sanoi Vihtori ei, kun mustin intti Folke.

Voi, voi sinua höppänää, vaikka olet minua niin paljon nuorempi.

Minä olen jo 153 vuotta ja sinä vasta 140,sanoi Vihtori.

  No jos olet todellakin niin ulkona, kuin lumiukko, kerron sinulle vähän vaaroista, joita saattaa olla edessämme, sanoi Vihtori.

 

   Ensinnäkin liikenteen vaarat.Mäet, mutkat ja risteykset. Ruuhkat, liukkaus  ja ohitukset. Kylmä sää ja musta jää.

Niitä pitää varoa. Toisin, kuin Lapin vaaroja, jotka ovat korkeita lumihuippuja, jossa pitää varoa vain laskemasta suksilla puuhun.

Niin ja sittenhän on vielä esimerkiksi hirvivaara-kylttejä tien reunassa, vaikka ei niistä mitään vaaraa ole, jatkoi Folke.

   Eihän niistä sinällään mitään vaaraa ole, sanoi Vihtori, nehän ovat kilttejä eläimiä,mutta, kun ne voivat tupsahtaa metsästä yhtäkkiä auton eteen. Silloin voi loukkaantua sekä autonkuljettaja, että hirvi.

  

Onneksi meillä on kuitenkin porovaljakko eikä se voi törmätä hirveen. Nehän ovat lajitovereita ja kysyvät vain toisiltaan kuulumisia silloin, kun kohtaavat. Tähän tapaan: terve, moro, mitäpä poro? No eipä tässä juuri hirveempää.

 Folke jatkoi, että sittenhän on porovaljakoille omat vaaransa nämä sudet ja karhut, joista ei ihme kyllä ole liikennevaroituksia.

   Silloin viimeksi, kun olimme näillä metsämailla ja huolia vailla, porot vauhkoontuivat ja metsästä syöksyi eteemme karhu. Se jatkoi, kuitenkin matkaansa, kun koirani rupesi räksyttämään sille ja juoksi sen perässä metsään.Sen koommin en ole sitä nähnyt.

 Niinkös siinä kävikin tuumasi Vihtori.

    Näin siinä kävi tuumasi Folke-tonttu ja itseasiassa olemme nyt niin lähellä sen karhunpesää, että se näkyy tuolla vähän matkan päässä. Näetkö? Kyllä, kun katson kiikareilla, sanoi Vihtori. Siellähän näkyy joku karvaturri ovan suussa.

Hei nyt se haukkuu. Se ei ole karhu. Nyt tuli toinen karvaturri.Se murahtaa. Se on karhu.Se menee näköjään takaisin nukkumaan.Mutta koira juoksee meitä kohti iloisena. Hei sehän on Musti tse,tse. Nyt Folke ilahtuu. Hei sehän on minun oma Mustikoirani. Se on ystävystynyt karhun kanssa ja asunut vuoden sen pesässä.

Nyt Musti hyppää Folken syliin ja matka jatkuu onnellisesti, kun Folke sai takaisin menetetyn Mustinsa eikä muistinsa, kuten Vihtori väitti.

Sen pituinen se
Huom! Voit kuunnella sadun tästä